HIFK-hyökkääjästä levisi sosiaaliseen mediaan rajuja yöelämäväitteitä – "Olen äärimmäisen pahoillani"

SM-liigaseura HIFK:n hyökkääjästä Joonas Raskista esitetään nyt rajuja väitteitä.

Alun perin Facebookissa jaetussa viestissä kerrotaan tapauksesta, mikä sattui helsinkiläisessä yökerhossa. Viestissä kerrotaan siitä, miten herra #88 eli HIFK:n hyökkääjä Joonas Rask oli samassa paikassa, missä hääporukka vietti häiden jatkoja. Paikalla oli DJ eli tiskijukka, jonka kanssa Rask oli soittanut musiikkia.

Rask oli kertoman mukaan lyöttäytynyt jossain vaiheessa hääseurueen matkaan. Viestissä kuvaillaan sitä, miten Raskilla oli ”kova vauhti päällä”. Mukaan jaettiin myös epäilys siitä, että Rask olisi käyttänyt ”muutakin kuin alkoholia”.

Rask oli tarinan mukaan ruvennut jossain vaiheessa esittelemään vatsalihaksiaan juhlaseurueelle. Hetken päästä Rask oli alkanut ”hinkkaamaan itseään tuoretta morsianta vasten”.

– Tämä oli vielä harmitonta ja nauratti hetken aikaa, kunnes #88 päätti ottaa vaimoani takaapäin nutturasta kiinni ja alkoi kesken tanssin painaa hänen päätään alaspäin, huutaen samalla ääneen ”suihinottokone”. Tämä tapahtui juhlakansan edessä, mikä oli todella nöyryyttävää, morsiamen sulhanen kirjoittaa viestissä.

Raskia pyydettiin poistumaan paikalta. Lopulta järjestyksenvalvoja oli puuttunut peliin.

– Hänet saatiin pois ja saatoimme jatkaa juhlia, joskin vaimoni hääkampaus oli jo pilalla. Sen lisäksi häntä oli nöyryytetty kaikkien edessä, viestissä kirjoitetaan.

MTV Urheilu tavoitti Raskin kommentoimaan tapausta ja hänestä esitettyjä väitteitä.

– Olin viettämässä lapsuudenystävieni kanssa iltaa. Menin jossain vaiheessa DJ-pöydän viereen tanssimaan, missä tämä hääseurue oli mitä ilmeisesti silloin paikalla. En tuosta ihan kaikkea muista. Otin jossain vaiheessa paidan pois päältäni ja meno oli ilmeisesti aika railakasta, Rask perkaa.

Pitääkö paikkansa, että otit paikalla ollutta morsianta nutturasta kiinni ja huusit juhlakansan edessä tämän olevan ”suihinottokone”?

– Tuota en kyllä tarkalleen muista. Sen muistan, että siinä oli noin viiden tai kuuden henkilön porukka paikalla, Rask sanoo, lisäten perään:

– Olen äärimmäisen pahoillani, jos olen jonkun mielen pahoittanut. En missään nimessä halunnut pilata toisten iltaa.

– Minusta siinä oli ihan hauska meininki päällä. En tiedä, että mitä siinä on tarkalleen käynyt, jos tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että mieltä on pahoitettu. Ei siinä ollut mitään riitaa tai senkaltaista päällä. Aion kyllä pyytää asianomaisilta anteeksi, Rask lupaa.

Rask, 34, palasi viime kesänä takaisin HIFK:hon. Hän edusti punapetoja jo 2010-luvulla viiden kauden ajan.

Rask on vieraillut urallaan myös Pohjois-Amerikassa, NHL-seura Nashville Predatorsin organisaatiossa. Hän pelasi kaksi NHL-ottelua kaudella 2012–13.

Raskin nykyinen HIFK-sopimus ulottuu kevääseen 2025 saakka.
 

Lue myös:

    Uusimmat