Hiihtoliiton talous kääntyi nousuun

Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori.
Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori (arkistokuva).Lehtikuva
Julkaistu 24.10.2015 15:46

MTV SPORT - STT

Suomen hiihtoliiton talous on kääntynyt nousuun. Hiihtoliittoon palanneiden lajiyhdistysten velat ovat lyhentyneet kahden viime vuoden aikana noin 250 000 eurolla.

Hiihtoliitolle kotimaisista maailmancup-kisoista jäävästä ylijäämästä on päättyneellä tilikaudella jaettu pohjoismaisten lajien urheilutoimintaan 360 000 euroa. Hiihtoliiton kokonaisbudjetti on kahdeksan miljoonaa euroa.

Kotimaan maailmancup-kilpailujen onnistuminen ja maastohiihdon hyvin kehittynyt tukijatilanne ovat merkittävästi vaikuttaneet Hiihtoliiton talouteen.

- Parantunut tuloskehitys on osoitus Hiihtoliiton muutosprosessin etenemisestä. Se on seurausta tuotteistuksesta, onnistuneesta kumppanihankinnasta ja tarkemmasta kuluseurannasta, kertoo liiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori tiedotteessa.  

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto