80-vuotias Hillevi on fanittanut Jari Sillanpäätä reilun 25 vuoden ajan.
Laulaja Jari Sillanpäästä kertova neliosainen Siltsu-dokumenttisarja alkoi MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla torstaina 14. syyskuuta. Jaksoissa nähdään ennennäkemätöntä arkistomateriaalia miehen uran varrelta.
Dokumenttisarjan toisessa jaksossa puidaan Sillanpään suhdetta mediaan. Tangokuningas onnistui salaamaan huumeiden käyttönsä aina vuoteen 2017 saakka, kunnes hän kärysi huumeratista Helsingin keskustassa.
Sillanpää tuomittiin muun muassa vuonna 2018 huumausainerikoksista. Vuonna 2020 Sillanpää sai sakkotuomion sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.
Lue myös: Jari Sillanpää aloitti uransa laivan karaokessa – yllätti työkaverinsa täysin: "Sana kiiri"
Kohuista ja tuomioista huolimatta uskolliset fanit eivät ole hylänneet idoliaan. Yksi heistä on 80-vuotias Hillevi, joka on fanittanut Sillanpäätä aina vuodesta 1997 saakka.
Hillevi kertoo Siltsu-dokumentissa, ettei ole laskenut, kuinka paljon hänellä on mennyt rahaa fanitukseen. Hän on tuumannut, että autotallista voisi mahdollisesti löytyä Mersu, mikäli hän olisi säästänyt kaikki Sillanpäähän käyttämänsä rahat.
– Mutta mottoni on, että kun Jari Sillanpäästä on kyse, niin rahaa löytyy aina, hän toteaa.
Hillevi tutustui Sillanpään musiikkiin serkkunsa kautta. Hän kuvaa ensimmäisen kerran laulajan konsertissa olleen ihmeellinen.
– Siitä se alkoi, Hillevi muistelee.
Hillevi on nähnyt Sillanpään lukemattomia kertoja. Jo pelkästään vuonna 2003 hän kävi yhteensä 40:llä laulajan keikalla. Hillevi on matkustanut artistin perässä paitsi ympäri Suomea, niin myös maailmaa. Hän on ollut mukana fanimatkoilla, joita Sillanpää järjesti aikoinaan muun muassa Lontooseen ja Fuengirolaan.
– Päivääkään en vaihtaisi tästä elämästä Jarin kanssa.
Mitä mieltä Hillevi on Sillanpään kohuista ja tämän saamasta mediahuomiosta? Katso yllä olevalta videolta!