Jari Sillanpään dokumenttisarja ilmestyy MTV:llä syyskuussa.
Laulaja Jari Sillanpäästä nähdään MTV:llä tänä syksynä neliosainen dokumenttisarja. Jaksoissa nähdään tiedotteen mukaan ennennäkemätöntä arkistomateriaalia.
Sillanpää kruunattiin vuonna 1995 tangokuninkaaksi ja hänen esikoislevynsä on yhä Suomen myydyin kotimainen äänite. 2010-luvulla hänen yrityksensä pyöritti yhteenlaskettuna noin 15 miljoonan liikevaihtoa. Sillanpään huumeongelma kuitenkin johti kolmeen rikostuomioon.
Vuonna 2018 hänen laitteeltaan löydettiin lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa materiaalia ja häntä syytettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänet tuomittiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä ja jälkimmäinen syyte kumottiin myöhemmin.
Lue myös: "Onko se Jari oikeasti kunnossa?" Jari Sillanpää avoimena viime vuosien kohuista MTV:n erikoishaastattelussa – sanoo huumeidenkäytön loppuneen 5 vuotta sitten
Sillanpää ei ole koskaan julkisesti pyytänyt anteeksi ja hän kieltäytyi aluksi osallistumasta dokumentin tekemiseen. Tuomionsa kärsittyään hän haluaisi jo kääntää lehden ja tehdä paluun raskaiden vuosiensa varjoista.
– Näinä aikoina, kun julkisuuden henkilöitä ajetaan mediassa lihamyllyn läpi, en ihmettele Jari Sillanpään ensireaktiota olla lähtemättä mukaan hänestä tehtävään neliosaiseen dokumenttisarjaan. Hänen rikoksensa ovat vakavia, niitä vaikeimpia julkisuuskuvan kannalta ja kujanjuoksu median kanssa on ollut tuhoisa, dokumenttisarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja Minna Dufton kertoo tiedotteessa.
– Kuunnellessani haastateltavia ja heitä, jotka suostuivat juttelemaan minulle taustoiksi, mietin, miten pitää sisältö ja sen tekeminen neutraalina. Tarinassa, jonka ympärillä jokaisella oli oma mielipiteensä siitä, mitä tapahtui ja miten kaikkeen tulisi suhtautua, lopullinen mielipide tulisi jäädä katsojalle. Jari Sillanpään lisäksi haastattelin lopulta kameralle 20 henkilöä hänen uransa ja elämänsä varrelta sekä myös sen ulkopuolelta, hän jatkaa.
Haastateltavina nähdään muun muassa tuottaja Ile Vainio, säveltäjä Kassu Halonen, Jarin ex-assistentti Kristiina Heikkilä ja muita työtovereita sekä musiikkiuralta että sitä edeltävältä ajalta, musiikkitoimittaja Pekka Laine, elämäkertakirjailija Mari Koppinen, rikostoimittaja Päivi Happonen, mediatutkijoita ja Jarin rinnalla vuosien ajan kulkeneita Siltsu-faneja.