Jari Sillanpään dokumenttisarjassa palataan miehen uran alkuaikoihin.
Laulaja Jari Sillanpäästä kertova neliosainen dokumenttisarja starttaa 14. syyskuuta. Jaksoissa nähdään ennennäkemätöntä arkistomateriaalia miehen uran varrelta.
Sillanpää kruunattiin vuonna 1995 tangokuninkaaksi ja hänen esikoislevynsä on yhä Suomen myydyin kotimainen äänite. 2010-luvulla hänen yrityksensä pyöritti yhteenlaskettuna noin 15 miljoonan liikevaihtoa. Sillanpään huumeongelma kuitenkin johti kolmeen rikostuomioon.
Vuonna 2018 hänen laitteeltaan löydettiin lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa materiaalia ja häntä syytettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänet tuomittiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä ja jälkimmäinen syyte kumottiin myöhemmin.
Lue myös: "Onko se Jari oikeasti kunnossa?" Jari Sillanpää avoimena viime vuosien kohuista MTV:n erikoishaastattelussa – sanoo huumeidenkäytön loppuneen 5 vuotta sitten
Dokumenttisarjan avausjaksossa palataan Sillanpään uran alkuun. Moni ei muista, että Sillanpää keksi salmiakkikossun työskennellessään ennen laulajauraansa baarimikkona.
Miehen työtoveri muistelee Sillanpään asuneen tuolloin Ruotsissa, jossa tarjoiltiin marjashotteja.
– Mietittiin, että jos joku karkki keksittäisiin. Minulla osui silmiini turkinpippurit, Anne Nilsson miettii dokumentissa.
– Yritin Jaria aina toppuutella, että älä nyt kaikille kerro, miten sitä tehdään, mutta hän ei sitten malttanut pitää suutaan kiinni, hän lisää.
Lue myös: Suomalaisten suosikkiviinan keksijä Jari Sillanpää saa oman viinin Alkoon
Nilsson muistelee heidän tienneen heti maistelun jälkeen kyseessä olevan hitti.
– Jaria ja Annea varmasti harmittaa, että patentti jäi ottamatta, koska sehän on ollut ihan tosi suosittua siitä lähtien, Sillanpään ystävä ja työtoveri Vuokko Rapeli kertaa.
Katso ylhäällä olevalta videolta pätkä miehen laulusuorituksesta laivalta!
1:58