Pakkomyönteisyydellä tarkoitetaan tilaa, jossa hyväksytään vain myönteiset tunteet. Pakkomyönteinen ihminen tukahduttaa vapaata tunneilmaisua, ohjaa ja manipuloi toista. Ulospäin hän esiintyy auttajana, joka haluaa sinulle parasta.
Hillitty ja hallittu, rauhallinen, tasainen. Ei koskaan suutu.
Asiakas on aina oikeassa. Sisar hento valkoinen, lempeyden perikuva, ei koskaan räjähdä. Esimerkiksi hoitoalalla esiintyy pakkomyönteisyyttä.
– Kirjoitin vuonna 1997 Aggressio-kirjan, jossa kysyin muun muassa, saako hoitaja tai kasvattaja suuttua. Onko asiakas aina oikeassa? Helena Tornberg kysyy.
Tornberg on nuoruudessaan erikoistunut psykiatriseen sairaanhoitoon ja lukenut terveydenhuollon opettajaksi ja työnohjaajaksi. Hän on käynyt teatteripsykologian ja esiintymisvalmennuksen kursseja Ruotsissa ja Suomessa. Nykyisin Tornberg käyttää itsestään titteliä luovuusyrittäjä. Hän tekee myös tunnevalmennuksia.
Millainen on pakkomyönteinen ihminen?
- Hänen on vaikea kestää spontaania tunnereaktiota, hän tulkitsee tunneilmaisua akselilla "tämä on väärää, tuo on oikeaa".
- Hän väsyy ja uupuu myönteisyyteen. Aito myönteisyys virkistäisi.
- Hänellä on voimaton olo: tekisi mieli räjähtää, mutta hän pelkää primitiivistä tunneilmaisua.
- Hän on varauksellinen eikä uskalla ilmaista vapaasti tunteitaan.
- Hän kokee syyllisyyttä suuttumisreaktioistaan myös silloin, kun pystyy hillitsemään itseään: ei olisi saanut suuttua ensinkään.
- Hän katkeroituu ja/tai muuttuu kyyniseksi.
- Hänellä on tarve jakaa ihmisiä hyviin ja pahoihin ja siirtää kielteiset tunteet itsensä ulkopuolelle: itse ei ole tehnyt pahaa, sen tekivät muut, pahat ihmiset
- Hänen ihmettelykykynsä vähenee, myöskään ilo ei saa "läikkyä yli".
- Hänen luovuusenergiansa ehtyy, kun kosketus primitiiviseen vaisto- ja tunneperäisiin voimiin katkeaa.
- Hänellä ei ole varaa mokata, aina täytyy olla täydellinen.
Pakkomyönteisyydellä tarkoitetaan tilaa, jossa hyväksytään vain myönteiset tunteet.
– Tavoitellaan tunteiden torjumista tai neutralisointia. Jokaisessa kulttuurissa, myös avoimissa ja vapaamielisissä, tunneilmaisua normitetaan sääntöjen, vallan käytön, trendien, palkitsemisen tai moraalisen paheksunnan kautta. Pakkomyönteisyyttä on se, ettei itse saa valita, mihin sitoutuu, ja onko tunteilla liikkumatilaa kielteisestä myönteiseen ja myönteisestä kielteiseen.
Myös henkisen valmennuksen piiristä löytyy Tornbergin mukaan onnellisuus- ja menestysoppeja, joissa kielteisiä tuntemuksia ei sallita. Jos jatkuva myönteisyys ei onnistukaan, osallistuja joutuu keskeyttämään valmennuksen.
– Olen itsekin ollut koulutuksessa, jossa piti sitoutua siihen, että viikkoon ei puhu yhtään sanaa koulutuksesta, eikä anna tulla kritiikkiä. Jos tulee kritiikkiä mieleen, se pitää hylätä. Olen samaa mieltä siitä, ettei ihminen voi saada tilaa uudelle ajattelulle, jos itsekritiikki on jatkuvasti päällä, mutta tässä sidotaan ihmistä. Häntä sidotaan siihen koko ajan.
Tornbergin mukaan perinteinen "suomalainen sisu" sisältää myös aggressioenergiaa. Suomalaisilla on siis ollut lupa käyttää ja näyttää myös kielteisiä tunteita.
– Ajoittain on menty jopa toiseen äärilaitaan, esimerkkinä vanha "made by perkele"-bisneskulttuuri, nykyiset vihailmiöt ja vihaverkostot. Mutta löytyy myös myönteisyysguruja, jotka eivät hyväksy tosiasioita ympäröivästä todellisuudesta. Näitä ovat ympäristöongelmat, köyhyys ja niin edelleen.
"Virkistävään irrotteluun päästään vasta sitten, kun on tilaa mokille"
Pakkomyönteinen ihminen käyttää valtaa toiseen ihmiseen, tukahduttaa vapaata tunneilmaisua, ohjaa ja manipuloi toista. Ulospäin hän esiintyy hyvänä auttajana, joka haluaa vain parasta. Tosiasiassa pakkomyönteisyys ei tuota onnea: "meillä on pakko olla hauskaa"-bileet jättävät tyhjän jälkimaun.
– Virkistävään irrotteluun päästään vasta sitten, kun on tilaa mokille ja kielteisille tuntemuksille. Ihmettely on luovuuden esiaste, ja se kyky kapenee, jos todellisuutta ei saa aistia sellaisena, kun se näyttäytyy tai tuntuu, Tornberg kuvaa.
Esimerkiksi vanhemmat tai opettaja voivat normittaa lapsen tunneilmaisua niin, että vain tietyt kokemisen tavat ovat sopivia, muita ei saa kokeilla.
Lapsena opitusta pakkomyönteisyydestä on kuitenkin mahdollista päästä eroon.
– Pakkomyönteisyydestä voi päästä eroon päivittämällä henkisen "lupakirjansa". Harjoittele aistit auki ja anna ajatusten ylittää sisäistä mukavuusaluetta. Kysy itseltäsi, onko minulla varaa ajatella toisin? Tornberg neuvoo.
– Voinko ikään kuin opponoida itseäni ja vasta sen jälkeen valita? Käytä liikkeitä, jotka vähentävät tiukkaa itsesensuuria, esimerkiksi hyppelyä, potkimista, nyrkkeilyä, irvistelyä. Voi käyttää esimerkiksi sama menetelmä kuin näyttelijät usein käyttävät: kun rooli vaatii esimerkiksi voimakasta surun ilmaisua, niin aitous haetaan surun vastaparin kautta, eli käydään ammentamassa iloa. Nauru vapauttaa itkua.
Jos huomaa kadehtivansa toista ihmistä tai ärsyyntyvänsä hänen toiminnastaan, kannattaa pohtia, mitä tunteita alla on.
– Sitä huomaa toisessa ihmisessä jotakin, mitä ehkä kadehtii tai mikä ärsyttää. On vanha psykologinen viisaus, että monesti niissä ihmisissä, jotka kamalasti ihastuttavat tai ärsyttävät, on jotakin sellaista, joka koskettaa omaa persoonaa nimenomaan tunnepuolella. Voi ruveta kyseenalaistamaan sitä, että voisiko kokeilla eri tavalla.
Esimerkiksi teatteri-ilmaisussa voi lainata ja kokeilla tunteita ja sitä, millaista olisi tehdä täysin toisin. Sitten voi palata takaisin.
– Mielestäni ei ole niin, että täytyy muuttua ja on pakko oppia jotakin uutta. Kun on testannut, voi huomata, että minulle sopiikin paremmin sellainen, että käytän niitä keinoja, joita olen saanut lapsesta asti.
Vinkkejä elämän parantamiseen:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.