Yksi hihkuu innosta uuden projektin alkaessa samalla, kun toinen puree stressissä kynsiään ja kuvittelee maailmanlopun kauhukuvia. Muutosvalmentaja ja kirjailija Maaretta Tukiainen kertoo, miksi työkaverin näkemykset voivat joskus raivostuttaa niin, että silmissä pimenee.
Sen, miten meillä menee töissä, aistii jo ovella. Vieraan on helppo havaita, että tiimissä jokin kiristää – ja pahasti.
– Millainen tunnelma on? Tervehditäänkö uutta ihmistä, joka vieraaksi tulee? Sanotaanko, että hei, tule tähän, otatko kahvia? Nämä ovat sellaisia arjen kohteliaisuussääntöjä. Onko tunnelma rento? Voivatko ihmiset olla omia itsejään? Kuvailee muutosvalmentaja ja kirjailija Maaretta Tukiainen.
Muun muassa työpaikkakoulutuksia vetävän Tukiaisen uusi videokurssi, Hyvän mielen viesti, kiteytyy rakentavien vuorovaikutustaitojen ympärille. Aiemmin hän on kirjoittanut muun muassa teoksen Hyvän mielen taidot.
Rakentavalla vuorovaikutuksella voi selvitä vaikeasta tilanteesta
Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus on amerikkalaisen psykologian tohtorin Marshall B. Rosenbergin kehittämä teoria. Metodista käytetään myös yleisesti lyhennettä NVC, joka tulee englanninkielen sanoista Nonviolent Communication.
Sen pohjana on ajatus siitä, että jokaisella ihmisellä on samanlaisia, inhimillisiä perustarpeita. Ajatuksena on oppia ilmaisemaan itseään ja tarpeitaan selvästi, myötätuntoisesti ja muita kuunnellen, ja välttää esimerkiksi osoittelua, tuomitsemista, syrjintää tai kritisointia.
Tukiainen uskoo, että rakentavalla vuorovaikutuksella voi selvitä miten vaikeasta tilanteesta vain. Tukiainen on työssään huomannut, että suurin osa aivan arkisista ongelmista kiteytyy kommunikaation ongelmiin.
– En kuitenkaan ole psykologi tai lääkäri vaan valmentaja ja tietokirjailija, ja tällä hetkellä kouluttaudun rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajaksi, Tukiainen huomauttaa.
Kun toimiston nurkassa joku mutisee epäuskoisesti uudelle työtavalle ja tekee kaiken kuin kiusallaan vanhaa tapaa käyttäen, pinna arkaa kiristyä. Kuvituskuva.
Miksi pinna alkaa kiristyä töissä?
Kun on kiire, työ nopeutuu. Samalla ihmisen pitäisi johtaa itseään, tehdä laadukkaita päätöksiä ja vielä kommunikoida ne muille.
Nykyaikuinen arvostaa työyhteisön laatua – siis sitä, että tulee kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Kun toimiston nurkassa sitten joku mutisee epäuskoisesti uudelle työtavalle ja tekee kaiken kuin kiusallaan vanhaa tapaa käyttäen, pinna arkaa kiristyä.
– Pitäisi oppia arvostamaan toisen erilaisuutta. Ongelma tulee siitä, että emme ymmärrä olevamme erilaisia. Kun olemme kiireisiä ja stressissä, emme osaa rauhoittua vuorovaikutukseen, Tukiainen kuvailee.
Jokaiselta meistä löytyy kahta asiaa: tulkintoja ja ennakko-odotuksia. Elämänkokemukset ja kasvatus ovat opettaneet meidät odottamaan tiettyjä asioita. Siksi yksi hihkuu innosta uuden projektin alkaessa samalla, kun toinen puree stressissä kynsiään ja kuvittelee maailmanlopun kauhukuvia.
– Kuvittelemme usein olevamme fiksumpia kuin olemme, ja tietävämme enemmän asioita kuin tiedämme. Mutta vain, jos hallitsee itsen monitorointikyvyn, pystyy näkemään itsensä ikään kuin ulkopuolelta, Tukiainen kuvaa.
LUE MYÖS: Imeekö raskas kaveri energiasi? Asiantuntija kertoo, miten tekin voisitte tulla toimeen
"Silmälasikehikko, jonka läpi tarkastelemme maailmaa"
Tukiainen puhuu ajatusharhoista. Usein tarkkailemme maailmaa ainoastaan itsemme kautta. Kannamme mukanamme erilaisia filttereitä, siis perheen ja yhteiskunnan opettamia tai niistä imemiämme uskomuksia ja tulkintoja siitä, miten tulee olla.
– Filtteri on vähän kuin lisätty todellisuus, silmälasikehikko, jonka läpi tarkastelemme maailmaa. Oleellista on, että se, mihin kiinnitämme paljon huomiota, vahvistuu. Jos on tapana painottaa kielteisiä tulkintoja, myös näkee enimmäkseen kielteisiä asioita, Tukiainen sanoo.
– Ihmislajina selviytymisen edellytys on ollut, että vaarat havainnoidaan salamannopeasti, ettei käärme pure, tai ettei tule syödyksi. Siksi huomaamme kielteisen helpommin kuin myönteisen.
"Jokaisella on oma tulkinta ja todellisuus. Pitää myös pystyä hyväksymään, että toisella on erilainen käsitys, ja molemmat todellisuudet voivat olla yhtä aikaa olemassa." Kuvituskuva.
Joskus toisen ihmisen sanat ja näkemykset alkavat kuitenkin raivostuttaa niin, että silmissä pimenee. Viha ottaa vallan, syö tieltään kaiken; alkaa huutomatsi, joka kaduttaa myöhemmin.
– Sanoisin, että tuossa tilanteessa ihminen on venynyt omien arvojensa yli. Toisen totuus haastaa sinua ja sinulle niin sanotusti pyhiä arvoja, jotka ovat tärkeitä, Tukiainen sanoo.
Inhimilliset tarpeet ovat hyviä naamioitumaan
Sanotaan, että mielipiteistä ei voi kiistellä. Toisinaan konflikti syntyykin siitä, ettei ole mahdollista osoittaa, kuka on ehdottomasti oikeassa.
– Jokaisella on oma tulkinta ja todellisuus. Pitää myös pystyä hyväksymään, että toisella on erilainen käsitys, ja molemmat todellisuudet voivat olla yhtä aikaa olemassa. Se on vaikeaa. Miten voisi osoittaa kunnioittaa tai välittämistä, ja silti sanoa, että minä en ajattele asiasta samalla tavalla?
Toiselle voi myös sanoa, ettei tietystä asiasta halua nyt puhua. Näin vältetään konflikti vaikkapa juhlatilanteessa.
Joskus toisen ihmisen sanat ja näkemykset alkavat kuitenkin raivostuttaa niin, että silmissä pimenee. Kuvituskuva.
Väittelyä toki opetetaan yliopistossakin, ja usein siihen liittyy polarisoivaa kielenkäyttöä, joka pyrkii tuomaan erot esiin. Sitä Tukiainen ei pidä rakentavana. Toisinaan inhimilliset tarpeet ovat Tukiaisen mukaan hyviä naamioitumaan rationaaliseksi mielipideväittelyksi.
– Tunteen asuun puetussa lausahduksessa "musta tuntuu, että" ei mielestäni ole kyse tunteesta. Se on uskomus, tai järkeistetty selitys. Se on mielestäni viesti siitä, ettei ihminen puhu rehellistä tunnepuhetta, eli ei tunnista eikä osaa sanoittaa omia tunteitaan, Tukiainen sanoo.
– Olisi parempi kääntää ensin katse itseen: millaisia tunteita minussa on, olenko ärtynyt vai peloissani? Monesti reaktion takana on pelko tai häpeä, tai syyllisyys tai viha.
Jos olet tunnekuohussa, toimi näin
Huonoa käytöstään ei luonnollisesti voi sälyttää muiden niskaan. Jokaisella aikuisella on vastuu omasta laadukkaasta vuorovaikutuksestaan.
– Jos joku on tunnekuohussa, esimerkiksi työkaveri on todella raskas ja virittyneessä tilassa, se herättää vastareaktion. Silloin voi ehdottaa, että otetaan vähän happea ja jatketaan keskustelua viiden minuutin päästä. Luultavasti se sopii. Jos se ei sovi, kysy, koska sopisi, Tukiainen neuvoo.
– Tietoisuus tarkoittaa, että otan aikaa sille, että ensin rauhoitan itseni. Teen jotain, mikä katkaisee sen vaikean tilanteen. Hengitän pari kertaa sisään, lasken kymmeneen, otan pienen kävelyn tai käyn ulkona haukkamassa happea.
"Tietoisuus tarkoittaa, että otan aikaa sille, että ensin rauhoitan itseni." Kuvituskuva.
Kun happea on otettu, voidaan palata neuvotteluhuoneeseen. Molemmat kertovat havaintonsa tilanteesta ilman tulkintoja. Esimerkiksi: "Näytin sinulle raporttini, ja sinä sanoit, että se ei kelpaa. Tunsin oloni loukatuksi, koska olin tehnyt kovasti työtä raportin eteen".
– Jos molemmat huutavat yhtä aikaa, ei tilanteessa synny yhteyttä. Sen sijaan kannattaa kuunnella toisen kokemusta ja kokeilla sen jälkeen sanoittaa hänen tunteitaan: oletko pettynyt tai surullinen? Huomaan, että sinua harmittaa. Haluaisitko kertoa, mikä sinua harmittaa? Tätä kautta voi päästä käsiksi toisen kokemukseen ja syvempiin tarpeisiin.
Maaretta Tukiainen. Kuva Heidi Strengell
"Moni raataa töissä ylipitkää päivää, koska omat rajat eivät ole terveet"
Sanonnan mukaan ihminen voi olla joko onnellinen tai oikeassa. Tukiainen uskoo, että vaikka aina ei voikaan joustaa, joustavuudesta on useimmiten etua. Toisinaan siitä voi kuitenkin myös olla haittaa.
– Tässä tullaan sen tunnistamiseen, että milloin joustaminen muuttuu uhaksi omalle hyvinvoinnille. Sitä rajaa ei pidä ylittää, hän muistuttaa.
– Moni raataa töissä ylipitkää päivää, koska omat rajat eivät ole terveet. Olen itsekin ennen syyllistynyt tähän, yrittänyt suorittamalla ikään kuin todistaa itselleni, että kun teen näin paljon, olen hyväksyttävämpi. Se on jonkinlaista hylätyksi tulemisen pelkoa. Se on toisaalta aika huvittavaa ja toisaalta traagista, koska työtä saa tehdä maailman tappiin, eikä siitä tule yhtään hyväksytympi olo, jos ei itse hyväksy itseään sellaisena kuin on!
Yksin puurtamisen sijaan olisi tärkeää ymmärtää, että työpaikalla työntekijöillä on useimmiten yhteinen tavoite, johon tulee päästä. Siksi olennaista ei olekaan kiistellä siitä, kuka oli lopulta oikeassa.
– Kannattaisi ajatella, että tavoite on meitä kumpaakin isompi. Miten voimme yhteispelillä, kummakin vahvuuksia hyödyntäen, palvella yhteistä tavoitetta mahdollisimman tehokkaasti? Kun fokus pannaan yhteiseen asiaan, se poistuu siitä, kuka olikaan oikeassa, Tukiainen sanoo.