Moni saa lapsena sietää sättimistä, mutta jatkaa aikuisena samaa itse – tämän vuoksi tapojaan on vaikeaa muuttaa

Moni joutuu jo lapsuudenperheessään kärsimään pilkkaa ja nolaamista. Tuntuu nurinkuriselta, että moni myös panee saamansa pahan kiertämään. 

– Psyykkisen työn määrä on vakio, sanotaan. Se tarkoittaa, että jos ei itse ole valmis kohtaamaan tekojensa seurauksia, mihin väkisinkin kuuluu häpeää ja muuta ikävää, niin joku toinen saa sen paketin päälleen, Liisa Uusitalo-Arola kuvailee.

Vaikka elämä tarjoaisi uudenlaisia mahdollisuuksia ja oppeja, meillä on tapana helpposti jäädä kiinni siihen, mitä olemme ensimmäisenä oppineet. Ihminen ei siis ymmärrä kuljettavansa inhaa pakettia eteenpäin, sukupolvelta toiselle.

–  Lopulta joku sen saa niskaansa: puoliso, oma lapsi tai joku muu, usein sellainen, jolle sitä ei missään nimessä halua. Se on mielestäni todella suuri motivaattori muutokselle. Sehän on niin karmea ajatus, ei sitä tahdo kestää, Liisa kuvaa.

Hän kirjoitti yhdessä Shortum Oy:n toimitusjohtaja Katri Kannisen kanssa teoksen Terapian tarpeessa? – Lyhytterapeuttinen itsehoito (Tuuma 2021). Kirjoittajat ovat itsekin psykoterapeutteja ja uskovat, ettei ihmisen aina tarvitse lähteä terapiaan – myös itse itseään voi oppia auttamaan.

Lue myös: Jos luppoaikaa on 30 sekuntia, käsi hakeutuu jo räpläämään puhelinta – tämän se tekee aivoille: "Lopulta ei ole enää..."

Perusreaktioista voi ajan myötä tulla huonosti tilanteeseen sopivia

Hankalissa tilanteissa yksi välttelee ongelmaa, toinen uskaltaa kohdata sen rohkeasti. Kolmas hankaa vastaan ja yrittää työntää hankalat ajatukset sivuun. Se ei yleensä onnistu, ainakaan pitkäaikaisesti. Reaktiomme kuitenkin tulevat selkäytimestä ja ne ovat yleensä pitkälle automatisoituneita.

– Monesti näistä perusreaktioista tulee vähän jyrkkiä ja huonosti tilanteeseen sopivia, Liisa pohtii.

Reagoimme esimerkiksi riitoihin aina samalla tavalla, josta on tullut meille tapa – siis normaali. Moni raivostuu tai vetäytyy riidasta pysähtymättä ajattelemaan reaktiotaan tai sitä, onko se mitoitettu oikein.

– Reaktiotapojen idut ihminen on oppinut ennen kuin hän on oppinut sanoja. Ne siis ovat usein yhtä automatisoituneita kuin kävely tai juokseminen. Emme osaa edes ajatella asiaa ennen kuin pysähdymme ja huomaamme, että näinkö minä todella aina teen, Katri sanoo.

Lue myös: Hyvän itsetunnon voi heittää romukoppaan, sanoo Arto – "itsetuntohehkutuksella" nurja puoli: "Helppoa poppakonstia ei ole, koska ne eivät toimi"

Reaktiot ovat olemassa syystä: "Pelkäämme usein vaistonvaraisesti vaikeiden tunteiden kohtaamista"

Toiminnalle on aina olemassa jokin sisäinen logiikka. Selviytymistavat suojaavat ihmistä vaikeilta tunteilta. On helpompaa leiskahtaa huutamaan kuin kohdata kiukun alla oleva tunne. 

–  Vetäytymiset ja muut reaktiot ovat olemassa myös siksi, ettei meidän tarvitsisi kokea sitä toista tunnetta, kuten pelkoa tai häpeää. Pelkäämme usein vaistonvaraisesti vaikeiden tunteiden kohtaamista ja luulemme, että se on paljon pahempaa kuin se oikeasti onkaan. Tunteiden pelko ylläpitää vanhaa, automaattista tapaa, Liisa kuvailee.

Lue myös: Häpeä lakkauttaa kyvyn loogiseen ajatteluun – psykologi Outi Olani kertoo, miksi tunteista sietämättömin kannattaisi kohdata: "Mokan kuuluukin tuntua kipeältä"

Ihmiselle on luonnollista suojata itseään – eihän kukaan halua kokea kärsimystä.

– Fyysinen ja psyykkinen kipu näkyvät samoilla aivoalueilla. On loogista, että jos asia tuottaa kipua, kavahdan sitä, väistän ja vältän. Välttäminen helpompaa kuin kohtaaminen, Katri sanoo.

Kysyttäessä kukaan tuskin haluaa tietoisesti voida huonosti. Silti huono liitto tai muu hankala elämäntilanne voi pitkittyä kuukausien, jopa vuosikymmenten mittaiseksi. Kun olisi aika pohtia eroa tai työpaikan vaihtamista, jokin tuntuu aina hinkkaavan vastaan, vaikka ihminen sisimmässään kaipaa muutosta ja ymmärtää olevansa onneton.

– Usein ikään kuin rakennamme toiminnan päälle tarinan, joka ylläpitää sitä. Tunteet ja tuntemukset surua lukuun ottamatta ovat yleensä lyhytkestoisia. Tunnetilat menisivät puolen tunnin, viimeistään parin tunnin sisällä ohi, jos emme ylläpitäisi niitä omilla ajatuksillamme, Liisa sanoo.

Lue myös: Vaula luopui työmatkoista ja säästi aikaa 8 työvuoden edestä – näin toimii elämänsiivous, joka poistaa "henkisenkin roinan"

Ihminen kuitenkin on usein haluton päästämään irti uskomuksistaan ja tuntemuksistaan. Liisa vertaa sitä hampaassa olevan halkeaman hieromiseen: se tuntuu ikävältä, mutta silti kieli hakeutuu hampaalle ikään kuin automaattisesti.

– Toistamme tarinaa vaikkapa siitä, kuinka loukatuksi olemmekaan tulleet, ja viritämme tunteen aina uudelleen. Siitä voi loppujen lopuksi kiteytyä elämäntarina, joka auttaa pysymään omassa kuviossa. Estämme itse omaa muutostamme ja vapautumistamme aika tehokkaasti. Rakennamme elämää, joka auttaa pysymään omassa poterossa, Liisa kuvailee.

Milloin kannattaa hakea ammattiapua? 

• Ahdistus on niin voimakasta, että et pärjää yksin. 
• Olet jäänyt jumiin ahdistuksen kanssa, et pääse yksin eteenpäin. 
• Olet jäänyt murehtimaan jotakin tapahtunutta asiaa, tai murehdit liiaksi tulevia. 
• Et uskalla enää unelmoida, tulevaisuudennäkymiä ei ole. 
• Tunnet häpeää etkä enää jaa asioita läheistesi kanssa. Ylisuojelet läheisiäsi. 
• Pelkäät, että voisit vahingoittaa itseäsi tai muita ihmisiä.
• Huomaa: oma työskentely ei ole terapiassa käynnin korvike, vaikka se voikin tukea terapiaa.

Uuden opettelu on rankkaa: "Vaatii paljon, että pystyisi katsomaan itseään edes neutraalein silmin"

Ihminen toimii arjessaan energiatehokkaasti. Suomeksi siis toistamme sitä, mikä on helpointa. Kun kriisi tai hätä on päällä, ihmisellä on taipumus ikään kuin taantua vanhoihin toimintatapoihinsa ajattelematta, mitä reaktion tai tunteen taustalla on.

– Vaatii paljon, että pystyisi katsomaan itseään lämpimin, tai edes neutraalein silmin. Sitä joutuu sellaiseen huonon itsetunnon kuoppaan, jossa ei pysty auttamaan itseään kannustavasti, Katri sanoo. 

Uuden asian oppiminen ja varsinkin poisoppiminen vievät paljon voimavaroja. On ikävää ajatella, tekikö sittenkin itse jotakin väärin – varsinkin, kun se usein johtaa itsesyytöksiin. Itsemyötätunto ja lempeä suhtautuminen omiin virheisiin kuitenkin toisivat helpotusta. 

– Menemme yleensä yli siitä, missä aita on matalin, mutta jos pikkuisenkin pysähtyisi miettimään, voisi huomata, että tuossahan on porttikin, Liisa kuvailee. 

– Meillä on automaattisia suojia, joilla yritämme palastella tunnekokemuksia siedettäviksi. Emme ole siinä aina taitavia. Saatamme vältellä siedettävääkin tilannetta, jonka kyllä voisi kohdata, jos itseään osaisi katsoa armollisessa valossa. Siis ajatella, että tämä asia meni perseelleen, mutta kokonaisuutena olen riittävä ihminen, hän jatkaa.

Moni pelkää ahdistusta, vaikka ei tarvitsisi – tästä hankala tunne kertoo: "Ei tarvitse pyrkiä pois". Juttu jatkuu videon alla.

Lue myös: Teko, joka parantaa mielenterveyttäsi jo tänään – monella harhaluulo ahdistuksesta

"Elämä on monessa mielessä epätasapuolista" – osa meistä joutuukin tekemään enemmän työtä itsensä kanssa

Geeneilleen tai suvulleen ei voi mitään; onnettomuuksia ja rikoksia sattuu, toisinaan epäreilusti useita samalle ihmiselle. Osa meistä joutuukin tekemään enemmän työtä kuin muut oppiakseen pois tutuista, toisinaan haitallisista tavoistaan. 

Se tuntuu kohtuuttomalta.

– Elämä on monessa mielessä epätasapuolista. Tiedämme tutkimuksista myös, että toisilla psyykkistä sietokykyä on jo syntymälahjana enemmän. Sehän on onnen lahja, Liisa sanoo.

Katri uskoo, että toisaalta kärsimys ikään kuin jalostaa ihmistä aina, ainakin jonkin verran. Kun on kohdannut ja käsitellyt vaikean asian, kykenee yleensä ymmärtämään paremmin asioita empaattisesti myös toisen näkökulmasta. Toisaalta pelkkä tuskan kokeminen ei jalosta ketään.

– Jos kukaan ei auta käsittelemään asioita ja katkeroidut, saatat vain ajatella, että noidenkin pitää kestää, kun minäkin jouduin kestämään. Jos taas löytää itsemyötätunnon, hyvän suhtautumisen ja ymmärryksen itseen, uskon, että se lisää myös maailman hyvää, ei vain yhdelle ihmiselle, Katri sanoo.

Lue myös: Repeääkö riita kotona tänäkin iltana? Sami paljastaa kommunikoinnin yleiset ongelmat: "Tulkitsemme toisia huomattavasti herkemmin kuin itseämme"

Elämän varrelle sattuneet tuskat ja kipeydet tulisi käsitellä, jotta ne eivät kasva valtaviksi ja ala haitata elämää. Olemme kuitenkin hanakoita yrittämään kaikenlaisia vippaskonsteja. Usein muutoksen hetkellä yritämme vielä viimeisen kerran lakaista ongelman maton alle tai vierittää sen muille.

– Kun olisi aika ottaa itse askelia, yritämme ratkaista tilannetta toisten ihmisten kautta ja vetää heitä tanssiin: tuon kuuluisi nyt tukea minua, tuon kuuluisi lohduttaa minua. Teemme ikään kuin käsikirjoituksia, joiden kautta kuvittelemme tilanteen ratkeavan. Tämäkin on lapsuuden malleihin perustuva juttu ja inhimillistä, Liisa sanoo.

On valtava askel kyetä edes tunnistamaan ja nimeämään tuska, jota on kantanut jopa vuosikymmenien ajan. Kun asioihin ei enää voikaan suin päin suhtautua vanhalla kaavallaan – siis esimerkiksi kiistämällä, väistelemällä, suorittamalla, turruttamalla ja suuttumalla – on aika keksiä jotakin muuta. 

 Minkä arkisen asian voit tehdä mielenterveytesi eteen jo tänään? "Joka päivähän törmäämme..." Juttu jatkuu videon alla.

"On paljon asioita, joita emme voi muuttaa, mutta..."

Suuri muutos ei synny yhdessä yössä. Se kaipaa syntyäkseen sinnikkyyttä, harjoittelua ja epäonnistumisia. Kaikki alkaa tiedostamisesta, sillä sitä, mitä ei tiedosta, ei voi muuttaa.

– Muutos edellyttää tietoisuutta ja tietynlaista havainnointia, ja myös halua muutokseen. Jos on hirveän herkkä eikä kestä katsoa ongelmia itsessään tai omaa osuutta asioihin, siitä voi jo tulla este. Suuri asia on tutkia, mikä minua estää muuttumasta. Miksi toistan näitä malleja? Miten voisin oppia uutta? Katri kuvaa.

Ongelmien lisäksi on tärkeää tiedostaa omat vahvuudet ja voimavarat. Niitäkin on. Elämän tielle sattunut este tai ongelma aiheuttaa kuitenkin yleensä avuttomuuden tunteita: yhtäkkiä olemmekin uhreja, jotka eivät voi millekään mitään.

– Matka avuttomuudesta toimijuuteen tarkoittaa, että ensin pitää osata nimetä asia, jonka kanssa on tekemisissä. Osata jäsentää, mitä se on syönyt, mikä sitä ylläpitää? Löytää keinoja pilkkoa sitä. Pikkuhiljaa pääsee enemmän ja enemmän niskan päälle. Toisaalta kukaan ei koskaan ole täydellisesti niskan päällä minkään kanssa, Liisa pohtii.

Hän kuitenkin uskoo, että jokaisesta tilanteesta voi löytää edes pienen siivun, johon itse voi vaikuttaa.

– On paljon asioita, joita emme voi muuttaa, mutta kaikissa tilanteissa meillä on vaikutusmahdollisuus johonkin. Esimerkiksi käyttäytymisestäni ei voi vastata kukaan muu, Liisa sanoo.

Lue myös: Menivätkö palkkaneuvottelut plörinäksi? Kiinnitä ensi kerralla huomiosi tähän: "Kun faktat loppuvat, viimeistään siinä vaiheessa..."

Katso myös: Ahdistaako terveys? Tästä tiedät, että terveyshuolesi on liiallista:

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Osittainen lähde: Liisa Uusitalo-Arola ja Katri Kanninen: Terapian tarpeessa? (Tuuma 2021)