Ihmiset hiljentyivät maanantaina alkuillasta Paraisten kirkkoon suremaan Himoksella viikonloppuna tapaturmaisesti kuollutta 15-vuotiasta rippikoulupoikaa. Poika putosi lauantaina noin 6-8 metriä korkealta jyrkänteeltä alas Pohjois-Himoksella hoidetun laskettelualueen ulkopuolella.
– Onnettomuus oli iso järkytys meille kaikille. Sitä se on ollut etenkin pojan vanhemmille. Tapaus koskettaa nyt koko yhteiskuntaa, sanoo Länsi-Turunmaan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Harry S. Backström.
Länsi-Turunmaan seurakunta oli aloittanut jo onnettomuuspäivänä kriisityön. Onnettomuuden jälkeiset päivät ovat olleet monelle raskaita.
– Monia kysymyksiä on herännyt onnettomuuden myötä. Kysymykset ovat tämänlaisessa tilanteessa ymmärrettävästi suuria. Nuorisotilamme on ollut auki eilisestä lähtien. Puhelin on soinut viimeisen kahden päivän aikana paljon, kertoo Backström.
– Ensi viikolla koululaisille järjestetään muistotilaisuus, jossa seurakuntana tulemme olemaan läsnä. Parhaillaan kriisiryhmällä on työ päällä eri osoitteessa, jatkaa kirkkoherra.
Surutyö jatkunee vielä vuosia
Hiihtolomaviikon perinteiseen rippikouluun oli osallistunut kahdeksan poikaa. Rippikoulu keskeytettiin välittömästi tapahtumien johdosta.
Kirkkoherra Backström uskoo, että surutyötä tullaan tekemään Paraisilla vielä pitkään.
– Kriisityö tulee jatkumaan vielä hyvin pitkään ja se tulee muuttamaan muotoaan. Suru ja menetys eivät koskaan katoa, selventää kirkkoherra Backström.
Kirkkoherra haluaa korostaa surun keskellä erityisesti keskustelemisen tärkeyttä.
– Koko tapahtumaketju tulee selviämään asianosaisten ajatuksissa vasta päivien tai viikkojen päästä, selittää kirkkoherra.
– Olin tavannut menehtyneen pojan. On vaikeaa ymmärtää, kuinka hauras elämä lopulta onkaan, hiljenee kirkkoherra Backström.