Himoksen laskettelukeskuksessa lauantaina kuollut 15-vuotias poika oli Paraisilta Varsinais-Suomesta ja rippileirillä, kertoo Länsi-Turunmaan ruotsinkielinen seurakunta.
Kyseessä oli perinteinen hiihtolomaviikon rippikoulu. Mukana oli tällä kertaa kahdeksan poikaa, kertoo seurakunnan kirkkoherra.
Poika oli lähtenyt merkittyjen rinteiden ulkopuolelle metsään laskemaan muutaman muun kanssa, poliisi kertoo.
Kirkkoherra Harry S. Backström kertoo, että poika on pudonnut jyrkästä kohdasta.
– En sen tarkemmin voi sanoa, mutta lasketteluvaiheessa tultiin sellaiselle alueelle, missä tuli jyrkänne vastaan, jota poika ei valitettavasti pystynyt hallitsemaan.
Rippikoulu keskeytettiin
Rippikoulu on keskeytetty. Ryhmä palasi ensin linja-autolle ja puoleenyöhön mennessä lauantaina nuoret olivat päässeet jo Paraisille.
– Kriisiryhmä oli heitä vastassa. Tänään minä ja muu henkilökunta olemme päivystäneet puhelimessa.
Tänään iltapäivällä nuorisotiloissa henkilökunta ja pappi ovat paikalla ja käytettävissä. Huomenna klo 18-21 kirkkoherra on paikalla kirkossa keskustelemassa tapahtuneesta. Ihmiset ovat tervetulleita rukoilemaan ja sytyttämään kynttilöitä.
Kirkkoherra haluaa esittää syvän osanottonsa perheen menetyksen johdosta.
– Koko seurakunta rukoilee ja suree tämän asian johdosta. Menetettyä elämää ei voida enää palauttaa, mutta meidän kuuluu nyt rukoilla omaisten, läheisten, ystävien ja koulukavereiden puolesta.
– Me rukoilemme, että herramme antaisi meille kaikille voimaa tässä ikävässä tilanteessa, että saisimme jatkaa eteenpäin ja voisimme tehdä sen mitä voitavissa on.
Kirkkoherra ei usko, että nuoret vielä ymmärtävät täysin kohtaamaansa onnettomuutta.
– Hyvä ystävä ja kaveri on yhdessä hetkessä mukana ja toisessa hetkessä ei ole enää meidän kanssamme tässä maallisessa elämässä. Se on suuri järkytys heille kaikille, Backström sanoo.
Hän haluaa itse olla läsnä ja käytettävissä.
– Minä rukoilen jumalaa, että hän tukee meitä kaikkia tässä. Olen käytettävissä niissä asioissa, missä voin olla apuna ja missä voin tukea omaisia ja nuoria. Tuen myöskin meillä töissä olevia työntekijöitä, jotka tekevät erinomaista työtä nyt tämän ympärillä ja sen, mitä on tehtävissä.
Juttuun päivitetty 17.2. klo 13:24 kirkkoherran MTV Uutisille antamat kommentit.