Hirviöveljekset saivat tahtonsa läpi: Vanhempansa murhanneet Menendezit pääsevät samaan vankilaan – puhkesivat kyyneliin

Yhdysvalloissa vanhempiensa murhasta tuomitut Erik, 47, ja Lyle, 50, Menendez saivat tällä viikolla tahtonsa läpi ja pääsivät samaan vankilaan ja asumisyksikköön lusimaan tuomiotaan. Asiasta uutisoivat amerikkalaismediat, muun muassa CNNABC News ja CBS News.

Hirviöveljekset tuomittiin vanhempiensa murhasta elinkautiseen vankeuteen vuonna 1996.

Syyttäjän mukaan veljekset ampuivat vanhempansa Beverly Hillsissä sijaitsevassa kartanossa elokuussa 1989 perintönä odottavien miljoonien dollarien vuoksi.

Veljekset olivat tuolloin 18- ja 21-vuotiaita.

Veljekset puolustautuivat sillä, että he uskoivat vanhempiensa aikoneen tappaa heidät, etteivät he paljastaisi perheen salaisuutta.

Veljesten mukaan perheen isä oli pitkään hyväksikäyttänyt nuorempaa Erik-poikaa. Syyttäjät eivät kuitenkaan uskoneet tähän kertomukseen.

Tunteikas kohtaaminen

Veljesten toive toteutui viimein, kun Etelä-Kalifornian vankilan tiedottaja kertoi torstaina, että heidän tahtonsa on mennyt läpi. 

Veljekset eivät olleet nähneet toisiaan tuomitsemisen jälkeen lähes 29 vuoden jälkeen. He olivat toivoneet pääsevänsä samaan vankilaan, mutta heidät sijoitettiin erilleen.

ABC Newsin mukaan veljekset lähettivät toisilleen kirjeitä, mutta muuta yhteyttä heillä ei ollut.

Vuosikymmeniä myöhemmin jälleennäkeminen oli tunteikas. Perhelähteen mukaan veljekset puhkesivat kyyneliin nähdessään toisensa.

Lue myös:

    Uusimmat