Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne

Yli kolme vuosikymmentä sitten vanhempiensa murhasta Yhdysvalloissa vangittujen Erik ja Lyle Menendezin tuomioita aiotaan tarkastella uudestaan. 

Veljekset ampuivat Jose ja Kitty Menendezin heidän Beverly Hillsin kartanossaan vuonna 1989. Syyttäjien mukaan kyseessä oli veljesten juoni, jonka tarkoituksena oli periä heidän isänsä omaisuus.

Torstaina Los Angelesin piirikunnan syyttäjä George Gascon totesi, että on ”moraalinen ja eettinen velvollisuus” tutkia veljesten viime vuonna toimittamat todisteet. Kyseisissä todisteissa väitetään paljastuvan, että veljesten isä olisi käyttänyt heitä seksuaalisesti hyväksi ja että he toimivat itsepuolustukseksi. Aiheesta uutisoi BBC.

Yleisö on kiinnostunut murhista uudelleen sen jälkeen, kun tapahtumia kuvaava Netflix-sarja julkaistiin syyskuussa.

Alkuperäisessä oikeudenkäynnissä syyttäjät katsoivat, että murhien motiivina oli ollut ahneus. Syyttäjien mukaan veljekset käyttivät runsaasti suurta perintöään Rolex-kelloihin, autoihin ja luksuskiinteistöihin ennen kuin heistä tuli epäiltyjä.

Aiemmissa oikeudenkänneissä veljesten väitteet heihin kohdistuneesta hyväksikäytöstä jätettiin suurelta osin käsittelemättä.

Veljekset todettiin syyllisiksi ja heidät tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vuonna 1996. Murhien aikaan Lyle Menendez oli 21-vuotias ja Erik Menendez 18-vuotias.

Väitettyjen uusien todisteiden joukossa on Erik Menendezin vuonna 1988 serkulleen lähettämä kirje, jossa väitetään olevan viittaus hyväksikäytöstä.

Veljekset eivät olleet nähneet toisiaan tuomitsemisen jälkeen lähes 29 vuoteen ennen vuotta 2018, jolloin he pääsivät samaan vankilaan ja asumisyksikköön. He olivat toivoneet pääsevänsä samaan vankilaan, mutta heidät sijoitettiin erilleen.

Lue myös:

    Uusimmat