Hizbollahin ja Hamasin johtajat tavanneet Beirutissa

1:58img
Katso myös video helmikuulta: Israelin ja Palestiinan levottomuudet kiihtyneet alkuvuonna – "Perusongelmaa ei ratkaista"
Julkaistu 09.04.2023 16:51

MTV UUTISET – STT – AFP

Hizbollahin ja Hamasin johtajat ovat tavanneet Libanonin Beirutissa keskustellakseen liittolaisryhmien valmiudesta vastustaa Israelin toimia.

Asiasta kertoo Hizbollah lausunnossaan, jonka mukaan järjestöt keskustelivat yhteistyöstä viimeaikaisiin tapahtumiin liittyen.

Lausunnossa ei tarkenneta, milloin tapaaminen on ollut. Gazan kaistaa hallitsevan palestiinalaisen äärijärjestön Hamasin johtaja Ismail Haniyya on ollut Beirutissa keskiviikosta alkaen. Hizbollahia johtaa Hassan Nasrallah.

Lue myös: Israel on tehnyt vastaiskun Syyriaaan –sadat ihmiset ovat linnoittautuneet al-Aqsan moskeijaan

Israel on syyttänyt Hamasia yli 30 raketin ampumisesta kohti Israelia eteläisestä Libanonista, joka on Iranin tukeman shiialiike Hizbollahin tukikohta. Israel teki perjantaina vastaiskun sekä Libanonin puolelle että Gazaan.

Varhain tänään Israel ilmoitti iskeneensä myös Syyriaan vastineena aiemmin Syyrian puolelta Israelia kohti ammutuista raketeista.

Kolme ihmistä on kuollut Israelissa tapahtuneissa iskuissa tällä viikolla. Perjantaina yksi ihminen kuoli ja useita loukkaantui, kun autoilija ajoi jalankulkijoiden joukkoon Tel Avivissa. Aiemmin perjantaina kaksi brittiläis-israelilaista sisarusta kuoli ja heidän äitinsä haavoittui vakavasti ampumisessa Israelin miehittämällä Länsirannalla.

Tuoreimmat aiheesta

Israel