Israelin asevoimat kertoo iskeneensä noin kymmeneen Hizbollahin kohteeseen Libanonissa.
Iskuissa on Israelin mukaan kuollut yksi Hizbollahin taistelija.
Iskut ovat vastaus raketti-iskuun, joka tehtiin lauantaina Israelin miehittämälle Golanille. Lauantain iskussa pääosin druusivähemmistön asuttamaan kylään sai surmansa 12 lasta ja nuorta. Israel syytti iskusta Hizbollahia ja lupasi vastatoimia.
Hizbollah on kiistänyt tehneensä iskun.
Lue myös: Israelin turvallisuuskabinetti valtuutti Netanjahun ja Gallantin päättämään vastaiskun tavasta ja ajoituksesta
Armeija sanoo iskeneensä myös muun muassa Hizbollahin asevarastoon ja "terrori-infrastruktuuriin" Libanonin puolella.
Israel ja Hizbollah ovat säännöllisesti vaihtaneet laukauksia rajaseudulla sen jälkeen, kun Gazan sota alkoi viime vuonna. Sodan leviämistä Libanoniin on pelätty pitkään.
Kansainväliset lentoyhtiöt ennakoivat vastaiskua Libanoniin ja peruuttivat lentojaan Beirutiin jo aiemmin.
Kreikkalainen lentoyhtiö Aegean Airlines ja saksalainen lentoyhtiö Condor peruuttivat lentonsa tiistaina ja ranskalainen Air France ja Lufthansa peruuttivat lentojaan Libanoniin jo maanantaina.
Juttua päivitetty kauttaaltaan klo 13.14.