Libanonissa toimivan äärijärjestö Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah kiistää Israelin tuhonneen sunnuntaisissa iskuissaan tuhansia Hizbollahin rakettien laukaisualustoja.
Televisioidussa puheessaan sunnuntai-iltana Hassan Nasrallah sanoi, että laukaisualustoja tuhoutui iskuissa vain joitain tusinoita.
Hizbollah on kiistänyt, että Israel olisi saanut estettyä järjestön sunnuntaisen hyökkäyksen. Järjestö on sen sijaan kuvaillut operaationsa onnistuneen.
Hizbollah sanoi tänään sunnuntaina laukaisseensa yli 320 rakettia Israeliin osana iskujensa ensimmäistä vaihetta.
Hizbollah kertoi aloittaneensa laajamittaiset iskut Israeliin varhain sunnuntaiaamuna. Järjestön mukaan ne ovat kosto äärijärjestön korkea-arvoisen komentajan Fuad Shukrin surmasta. Myöhemmin samana aamuna Hizbollah ilmoitti, että päivän iskut Israeliin ovat ohi.
Ennen Hizbollahin iskuja Israel ilmoitti aloittavansa iskut Libanoniin tarkoituksena pyrkiä estämään Hizbollahin laajamittainen hyökkäys. Israel kertoi tuhonneensa iskuillaan tuhansia Hizbollahin rakettien laukaisualustoja Etelä-Libanonissa. Israelin mukaan niitä oli tarkoitus käyttää Israeliin tehtäviin iskuihin.
Ilmahälytyksiä Tel Avisissa
Hizbollah-johtaja Hassan Nasrallahin mukaan Hizbollah kohdisti iskunsa ensisijaisesti Israelin sotilastiedustelun tukikohtaan lähelle Tel Avivia. Israelin asevoimista kerrotaan uutistoimisto AFP:lle, ettei kyseiseen tukikohtaan osunut iskuja.
Ilmahälytykset soivat Tel Avivissa myös sunnuntai-iltana. Äärijärjestö Hamas kertoi laukaisseensa Gazan kaistalta raketin kohti kaupunkia. Israelin armeijan mukaan raketti putosi avoimeen maastoon Rishon LeZionissa Tel Avivin eteläpuolella.
Lue myös: Asiantuntija Hizbollahin kostoiskusta: Täysimittainen sota mahdollinen
Netanjahu: Israelin iskut eivät jää viimeisiksi
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan Israelin sunnuntaiset iskut Libanoniin eivät ole jäämässä Israelin viimeisiksi toimiksi Hizbollahia vastaan.
Netanjahu sanoi, että iskut olivat jälleen yksi askel kohti Israelin ja Libanonin raja-alueen tilanteen muuttamista ja israelilaisten turvallista palauttamista koteihinsa. Netanjahu kommentoi asiaa sunnuntaina ministerien kokouksessa.
Israelin armeijan lehdistöedustaja kertoi New York Timesin mukaan, että Hizbollahin iskut olisivat aiheuttaneet hyvin vähän vahinkoa.
Israel kertoi kuitenkin yhden sotilaansa kuolleen ja kahden muun haavoittuneen taisteluissa maan pohjoisosassa sunnuntaina.
Israeliin hätätila
Israelin puolustusministeri Yoav Gallant julisti sunnuntaiaamuna Israeliin 48 tuntia kestävän hätätilan. Muun muassa al-Jazeeran mukaan Israel julisti rajoituksia maan pohjoisosaan ja Golanin kukkuloille.
Sunnuntaiaamuna Israelin suurimman kansainvälisen lentokentän, Ben Gurionin, lähtevien lentojen ilmoitettiin olevan myöhässä ja saapuvia lentoja reititettiin uudelleen. Myöhemmin sunnuntaina lentokentän toiminnan kerrottiin olevan palautumassa normaaliksi.
Jordanialainen lentoyhtiö Royal Jordanian taas ilmoitti keskeyttävänsä lennot Libanonin pääkaupunki Beirutiin. Keskeytyksen ajankohdasta ei annettu tarkempaa tietoa.
Lue myös: Suomen Libanonin-suurlähettilään mukaan lisää kostoiskuja voi olla luvassa lähipäivinä
Uhriluku Libanonissa noussut
Libanonissa maan terveysministeriö kertoi kolmen ihmisen kuolleen Israelin iskuissa maan eteläosassa, kertoi Haaretz-lehti. Uhriluku nousi aiemmin kerrotusta yhdestä kuolleesta.
Al-Jazeeran mukaan valtaosa Israelin iskuista tapahtui Libanonin raja-alueella, josta siviilit on evakuoitu. Israel on iskenyt alueelle aiemminkin viime kuukausina.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi maan seuraavan tilannetta tarkasti ja olevan valmis tukemaan liittolaistaan Israelia.
Libanonissa toimiva Hizbollah ja Israel aloittivat maiden raja-alueella lähes päivittäisen tulituksen lokakuun alkupuolella sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamas oli hyökännyt Israeliin ja Israel aloitti laajamittaiset iskunsa Gazaan.
Lue myös: Lehti: Israel kielsi raportoinnin Hizbollahin iskujen aiheuttamista tuhoista
Iran uhannut kostoiskuilla
Hizbollah on Israelin arkkivihollisen Iranin liittolainen. Myös Iran on uhannut viime viikkoina hyökkäyksellä Israeliin. Viimeksi viime viikolla Iran vakuutti, ettei sillä ole mitään aikeita luopua hyökkäysaikeistaan Israeliin, vaikka länsimaat ovat sitä toistuvasti vaatineet.
Syynä on se, että Iran haluaa kostaa kaksi viime aikojen surmaa. Äärijärjestö Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyya oli heinäkuun lopulla vierailulla Iranissa presidentin virkaanastujaisten vuoksi, kun hänet surmattiin iskussa, josta Iran ja Hamas ovat syyttäneet Israelia.
Päivää aiemmin Israel surmasi Shukrinin Libanonin pääkaupungissa Beirutissa.
Israelin ja Libanonin rajalla tapahtuneet iskut ovat surmanneet yli 600 ihmistä Libanonissa. Valtaosa kuolleista on Hizbollahin taistelijoita, mutta kuolleista 131 on uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan siviilejä.
Israelin puolella ja sen miehittämillä Golanin kukkuloilla on kuollut 23 sotilasta ja 26 siviiliä.