Hjallis Harkimo poistui kesken MTV Uutisten suuren vaalitentin.
Liike nyt -puolueen puheenjohtaja Hjallis Harkimo poistui kesken MTV Uutisten suoran vaalitentin. Katsojien hämmästykseksi Harkimo lähti kesken lähetyksen vedoten siihen, ettei saanut tarpeeksi puheenvuoroja.
– Sain kaksi puheenvuoroa puolentoista tunnin aikana. Ei siellä ole minun mielestäni mitään järkeä istua, Harkimo kommentoi poistumistaan.
Hänen mielestään ei ole reilua, että hänelle ei jaettu yhtä paljon puheenvuoroja kuin muille puheenjohtajille. MTV Uutisten Vastaava päätoimittaja Tomi Einonen on luonnollisesti harmissaan Harkimon poistumisesta.
– Tottakai tämä on erittäin valitettavaa, että Harkimo poistui lähetyksestä kesken tentin. Tenttiä oli tässä kohtaa lähes tunti jäljellä ja siinä kohtaa hän oli saanut yhtä monta puheenvuoroa kuin esimerkiksi Anna-Maja Henriksson ja Li Andersson, Einonen sanoo.
– Ajallisesti Harkimon saama puheaika oli siinä kohtaa tentin pienin, kuitenkin vain 30 sekuntia vähemmän kuin Henrikssonilla. Harkimon poistuessa hän oli juuri saamassa puheenvuoroa. Harmillista kaiken kaikkiaan, Einonen kertoo.