Venetsian elokuvajuhlat avasi poikkeuksellinen Hollywood-tuotanto, joka sai myös poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton.
La La Land on klassinen musikaalielokuva, jossa liioittelevat tanssi- ja laulujaksot kertovat romanttista tarinaa. Se ei perustu näyttämöteokseen, ja musiikki on sitä varten sävellettyä. Emma Stone ja Ryan Gosling näyttelevät Los Angelesissa töitä ja itseään etsiviä esiintyviä taiteilijoita, jotka löytävät toisensa.
La La Landin arviot olivat toinen toistaan kehuvampia, ja Oscar-ehdokkuuksien vyöryä pidettiin itsestäänselvyytenä. Se on vasta 31-vuotiaan ohjaaja-käsikirjoittaja Damien Chazellen toinen pitkä elokuva.
– Tarvitsemme toivoa ja romantiikkaa valkokankaalle tässä ajassa enemmän kuin koskaan, Chazelle perusteli lajityyppivalintaansa La La Landin lehdistötilaisuudessa.
– Musiikki ja elokuva ovat unelmien valtakuntaa. Emma Stone kuvailee elokuvan keskeiseksi voimavaraksi kyynisyyden puutetta. Kyynisyys on nykyajan nuorilla yleistä. Asioita osoitetaan sormella, Stone sanoi.
– La La Land on sille vastakohta, elokuva unelmista, toivosta sekä onnen tavoittelusta itseä toteuttamalla.
Jazzia ja big band-musiikkia
Ennen elokuvakoulua Chazelle opiskeli musiikkia. Esikoisohjauksensa Whiplashin hän sijoitti jazz-konservatorioon, ja nyt Goslingin roolihahmo on idealistinen jazzpianisti.
– Olen ollut koko ikäni musiikinharrastaja ja leffahörhö. La La Land syntyi monenlaisista vaikutteista. Siinä on vanhaa ja modernia, ohjaaja kuvaili.
– Tämä on tasapainottelutemppu.
Elokuva kumartaa Laulaville sadepisaroille ja Cherbourgin sateenvarjoille, ja taustalla kuullaan etenkin perinteistä big band-musiikkia. Toisaalta siinä on myös ripaus A-han kasaripoppia ja John Legendin laulamaa funkrockia.
– Lauluja ei pidä pakottaa elokuvaan. Niitä on vain silloin, kun se on tunteiden perustelemaa, ohjaaja sanoi.
– Musikaaligenre antaa mahdollisuuden mennä tunteisiin tavalla, joka ei muissa elokuvalajeissa onnistu.
Ei vain ruusuilla tanssimista
Perinteinen musikaali on ollut henkitoreissaan. Broadway-musikaaleihin pohjautuvista elokuvista jotkut ovat menestyneet, mutta alkuperäisaiheisia musikaaleja Hollywood ei ole tuottanut.
– Koska elokuva kertoo fantasian, henkilöhahmojen piti olla sisäisesti realistisia, ohjaaja kertoi.
– Oli onni, että minulla oli näyttelijät, jotka tarvittaessa kyseenalaistivat kaiken.
Ryan Gosling ja Emma Stone elokuvassa La La Land.
Vaikka maailma ympärillä on liioiteltua, päähenkilöt tuntevat ja toimivat kuin oikeat ihmiset, ristiriitaisestikin. Hollywoodin perinteistä La La Land ottaa asenteessaan askeleen draamaelementtejä ja melankoliaa musikaaleissaan korostaneen ranskalaisen Jacques Demyn suuntaan.
– Lähtökohta oli, että otetaan vanhanaikainen musikaali, mutta juurrutetaan se todelliseen elämään, jossa kaikki ei aina mene kuten toivoo, Chazelle kuvaili.
– Kaikista romanttisimmat elokuvat ovat minusta niitä, joissa pari ei jää yhteen. Sanotaan, että he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti, mutta tosiasiassa voi käydä vaikka mitä. Vain jaettu muisto on ikuinen.