Uuden kotimaisen Viulisti-elokuvan pääosassa näyttelevä Kim Bodnia viittaa kintaalla kaikenlaisille taiteilijaelämälle. Silta-sarjan alkukausien tähti esittää nyt nerona patsastelevaa kapellimestaria. Roolihahmo on juuri sellainen tyyppi, jota Bodnia inhoaa – jos tämä leppoisa näyttelijä ketään edes pystyy inhoamaan. Bodnian mielestä kapellimestari on kuin levoton tietokonelapsi, jolle pitäisi sanoa: game over!
Kim Bodnia muistuttaa tanskalaisen jazztrion ”rumpalia”, jonka komppi on löysän lempeä ja kiireetön. Äkkiväärä ja egoistinen taiteileminen on hänestä todella kaukana.
– Taiteilijalla pitää olla intohimoa upota rooliinsa, mutta sieltä on tultava takaisin. Ympärillä olevia ihmisiä pitää aina kohdella hyvin, hän pohtii.
Bodnialle taiteen tekeminen on jonkinlaista peliä – kuin lasten tietokonepeliä. Täysillä pelataan, mutta sitten pitää löytyä se stop-nappi.
Paavo Westerbergin ohjaaman Viulisti-elokuvan kapellimestarin rooliin hän paneutui täysillä, opiskeli partituureja ja sinfoniaorkesterin dynamiikkaa.
– Miten ihmeessä saada orkesteri toimimaan ja soimaan yhdessä - se on rankkaa työtä. Aluksi lempeän oloinen roolihenkilöni Björn Darren on lopulta julma.
Olavi Uusivirran kurmuutusta
Darren kurmuuttaa melkoisesti Olavi Uusivirran esittämää nuorta solistia, joka sotkee päänsä rakastumalla naisopettajaansa.
– Darren on patsaana jalustalla. Tämä onkin mielenkiintoista. Mehän ajattelemme usein juuri näin: pähkähullu taiteilija, mutta loistavaa taidetta. Darren tuhoaa itseään ja ihmisiä ympärillään.
Bodnia on esittänyt kiduttajaa ja väkivaltarikollista opiskelemalla näiden ajattelutapojaan. Se kuuluu työhön. Mutta sitten tulee se näyttelijän stop – mitään anarkioita ei jätetä päälle. Rooli putoaa näyttämölle ja taas mennään lempeällä jazzin tatsilla.
Tanskan tv-menestys nousi yhteistyöstä
Suomen luontoa ja tyyntä kansanluonnetta korrektisti kehuvalta tähdeltä on toki kysyttävä hänen näkemyksensä: mihin perustuu tanskalaisten elokuvien sekä tv-draaman menestys. Sarjoja on myyty ympäri maailman ja parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-pysti on kilahtanut kolme kertaa heille.
– Meillä on jo aikoja sitten oivallettu, että elokuvan ja tv-draaman tekijöiden pitää työskennellä yhdessä. Ja tiimien pitää työskennellä yhdessä. Siis kuvauksia todella suunnitellaan porukalla, myös kuvaajia ja valomiehiä kuunnellaan.
– Siitä se alkoi, kun elokuvatekijät lakkasivat väheksymästä tv-draamaa. Elokuvan osaaminen televisioon – ja se oli, että wau!
Teatteriohjaajan ensimmäinen elokuva
Paavo Westerberg on käsikirjoittanut ja ohjannut teatteriin, mutta nyt 44-vuotias ohjaaja tuo valkokankaalle esikoisensa.
– Viulisti on elokuva intohimosta, kunnianhimosta – unelmien tavoittelusta ja niiden menettämisestä. Tarinan olisi voinut sijoittaa mihin tahansa työelämään, jossa painetaan kovalla intohimolla. Musiikin maailma tuntui sopivimmalta kehykseltä.
Hyvä niin, koska klassisen musiikin armottomuutta ja ihmissuhteita ei ole meillä aiemmin valkokankaalla kuvattu.
– Harjoitellaan paljon ja yksin. Opetustilanteet ovat intiimejä, opettaja ja oppilas ovat lähellä toisiaan, valottaa ohjaaja.
– Henkinen kestävyys on tärkeintä, kun kysytään, miten valmis olet laittamaan itsesi peliin ja antautumaan musiikille. Elokuvassa tarinan kertomisen kannalta tämä on kiinnostavaa. Ajaudutaan ongelmiin ja niiden läpi on päästävä, jos haluaa huipulle.
Elokuvan tarkoitus on sisäinen liikahdus
Westerberg on käsikirjoittajapuolisonsa Emmi Pesosen kanssa hakenut selvästi jotain uusia dimensioita kotimaiseen draamaan, joka yleensä kuvaa sotimista tai nuoriksi juuttuneiden infantiilien aikuisten deittiongelmia. Elokuvan menestystä saa ohjaajan mukaan ihan rauhassa miettiä katsojaluvuilla, mutta hänellä on myös muita mittareita. Hän pohtii isosti elokuvan tarkoitusta ihan yleisellä tasolla.
– Että sisällä liikahtaisi niin, että kun kävelet ulos teatterista, maailma tuntuisi vähän toisenlaiselta paikalta. Tuntuisi jotain sellaista, jota ei ihan heti osaa edes sanoiksi pukea.