Studio55.fin homealtistumista koskevaan kyselyyn vastasi useampi opettaja. Julkaisemme ohessa kahden opettajan ja yhden koulunkäyntiavustajan kertomukset siitä, millaisia seurauksia huonossa sisäilmassa työskentelystä koitui heidän terveydelleen. Yksi vastaajista pelkää laittaa lastaan kouluun, jonka tietää sisäilmaongelmaiseksi.
”Tämä on todellinen aikapommi”
Sairastuin monen muun kanssa työpaikassani yläkoulussa. Rehtori peitteli asiaa vuosikausia, ja työterveys ei reagoinut mitenkään.
Kun yli kymmenen vuoden jälkeen tilat suljettiin, jouduimme homeiseen väistötilaan. Ongelma oli tiedossa, mutta väistötila vaadittiin vanhempien toimesta koulun läheltä. Kahden vuoden aikana puolet opettajista sairastui pysyvästi.
Koulurakennuksen kohtalosta väännettiin peistä kuusi vuotta. Tällä hetkellä osittain uusi rakennus on valmistumassa. Koulu on evakossa väistötilan pihalle tuoduissa parakeissa, joissa niissäkin on homeongelmaa. Osa on jouduttu sulkemaan.
Jouduin vaihtamaan työpaikkaa ja kotia. Vieläkään ei kaupunki myönnä oireideni työperäisyyttä. Pääsin onneksi homeettomaan kouluun. Olen kuitenkin pysyvästi homesairastunut.
En voi käydä useissa julkisissa tiloissa, jotka ovat homeisia. Saan oireita joistain oppilaista, jotka asuvat hometaloissa. Suuri pelkoni on, että koulussani tulee sisäilmaongelmia johtuen huonosta ilmastoinnista ja surkeasta siivouksesta.
Koulussamme on väistössä homekoulujen oppilaita ja henkilökuntaa. He tuovat mukanaan mikrobien saastuttamia papereita, tekstiilejä jne.
Kunta reagoi asioihin viiveellä ja koittaa voittaa aikaa kieltämällä ongelmat. Vanhemmat ja homeisten tilojen henkilökunta taistelevat saadakseen puhtaat työtilat, jotka lain mukaan on taattava. Tämä on todellinen aikapommi.
Kuvituskuva.
”Syksyllä pitäisi esikoululainen laittaa ekalle – pelottaa jo valmiiksi”
Altistuin työssäni koulunkäyntiavustajana, taustalla todennäköisesti altistumista tosin jo omalta kouluajalta. Sairastuessani voimakkain ja selkein havaittu oire oli ensin kova, tukahduttava yskä. Jonkin aikaa meni ennen kuin itsekään huomasi syy-yhteyden työn ja vapaa-ajan välillä. Tutkittiin astman mahdollisuutta ja lääkkeetkin annettiin, vaikkei tutkimuksessa astmaa löytynytkään.
Oireet hävisivät täysin noin puolentoista viikon kuluttua työn loppumisesta ja pysyivät poissa, kun olin äitiyslomalla sekä hoitovapaalla. Vaihdoin koulua, mutta siellä oli myös sisäilmaongelmaa ja osassa tiloista tuli samaa tukahduttavaa yskää, hengenahdistusta, poskiontelo-oireita, päänsärkyä, äänen menetystä ym.
Minut siirrettiin jälleen eri tiloihin, joissa kevätlukukausi meni jollain lailla siedettävästi. Tila muuttui jälleen syksyllä, kun entinen luokka annettiin toiseen käyttöön. Uusi luokkatila oli sellainen, josta edellisenä talvena oli pitänyt siirtää opetusta muualle oireilujen vuoksi... No, arvata saattaa, ettei siinä hyvin käynyt minulle. Sain kaiken muun entisen lisäksi hajusteyliherkkyyden, joka rajoittaa vahvasti elämääni nykyisin.
Myös lapseni, joista vanhin on nyt esikoulussa ja kaksi nuorempaa hoidossa, joutuvat kärsimään äidin sairastumisesta, koska kyläilyt ja muut menot ovat todella rajoitettuja. Meille kotiin ei myöskään voi vieraita kovin tulla, koska hajusteet, pesuaineet ym. aiheuttavat minulle oireita. Nuorin lapsista, jota odotin itse sairastuessani, on myös hyvin herkkä ja sairasti hoidon sisäilmaongelmien vuoksi paljon.
Kuvituskuva.
Nyt olen opintovapaalla, yritän opiskella itselleni uutta ammattia. Tosin tiedän, etten koulua voi loppuun asti viedä, koska koulutusrahaston tuki ei riitä koko kouluajalle ja normi opintotuelle minulla on mahdotonta jäädä sen pienuuden vuoksi. En saa lapsilleni välttämättömiä ruokia ja vaatteita sillä hankittua, koska esimerkiksi kirpputoreja en enää voi käyttää. Uusista vaatteista saa käsittelykemikaalit vielä pestyä pois, mutta käytetyistä ei saa hajustettuja pesuaineita millään ja pahimmassa tapauksessa ovat homeisiakin.
Syksyllä pitäisi esikoululainen laittaa ekaluokalle kouluun, jonka tiedän olevan sisäilmaongelmainen ja jossa itse saan voimakkaat oireet, myös ns. puhtaalla puolella materiaaleista, jotka tuotu huonoista tiloista. Pelottaa jo valmiiksi, eikä pienessä kunnassa ole vaihtoehtoa.
Koitin kotikoulusta puhua, mutta lapsi itkun kanssa pyysi saada mennä kouluun, kun kaikki kaveritkin on siellä, ja lupasi olla menemättä niihin homeluokkiin. Vaikka eihän hän voi siitä päättää, kun ei minulla vanhempanakaan tunnu olevan mitään oikeuksia lapseni suojelemiseen. Meni siis terveys, toimeentulo ja työ, iso osa ystävistä ja sukulaisista tavallaan myös, kun en voi heitä enää tavata oireetta.
”Kävin käytävällä haukkomassa henkeä”
Menin uuteen työpaikkaan (koulu) 90-luvun alussa. Oppilaat tulivat luokkaan ja valittivat, että siellä haisee. Minä en vielä aistinut mitään.
Kolmen vuoden päästä aloin voida pahoin, kävin käytävällä haukkomassa henkeä. Tunnistin, että aamulla töihin lähtiessä olin terve, mutta puolessa välin työpäivää nousi jo kuume, alkoi päänsärky ja tuli tulehduksen tunne. Illalla lepäsin ja tervehdyin, aamulla tunsin olevani työkunnossa.
Kuvituskuva.
Olin ensimmäinen työpaikallamme, joka rupesi ääneen puhumaan sisäilmaongelmista. Kävin yksityisellä keuhkolääkärillä, ja homeallergia todettiin. ”Jos et sinä viihdy täällä, sinun kannattaa etsiä toinen työpaikka”, vastasi johtaja. Pidin kuitenkin kantani, tunsinhan, että tervehdyin aina iltaisin tai ainakin viikonloppuisin.
Johtaja vaihtui kolmen vuoden päästä (-99) ja pääsin home-evakkoon toisiin tiloihin. Meni vuosia ennen kuin työpaikalla tehtiin henkilökunnan terveydentilasta mittauksia (allergiavasta-aineet). Monet eivät halua tulla leimatuksi heikkoina, varsinkin miehille asia on vaikeampi tunnustaa. Jokunen käy ulkona haukkomassa ilmaa jopa kesken oppitunnin.
Nykyinen johto on asiallisempi. Joku kollegoista sanoi sairastuttuaan: ”Onneksi en ollut ensimmäinen, ettei minua pidetty hulluna.” Työterveys alkaa jo oppia sisäilmaongelmaisten asioiden käsittelyssä. Sisäilmaongelmien ilmoitukset käytetään ensin johtajalla ja sitten kiikutetaan työterveyteen. Ensin oli omalla koulullamme sisäilmatyöryhmä. Nyt se on muutettu koko kunnan yhteiseksi.
Korjauksia pyritään tekemään heti niiden ilmaannuttua. Koulussa on tehty peruskorjaus (tiloissa ei altistuneet edelleenkään pysty olemaan) ja osa purettiin rakentaen tilalle uusia tiloja. Niissä voin osassa työskennellä.
Kokonainen kerros rakennettiin ilmastointilaitteita varten. Niiden toiminnassa on koko ajan ollut säätämistä. Ilman kosteus pidetään alhaisena, mikä aiheuttaa osaltaan ongelmia.
Kuvituskuva.
Oireitani ovat äänen soinnin tai koko äänen menetys, päänsärky, silmien ja ihon kutina punotuksineen ja tulehdusoireet nivelsärkyineen. Tulee outo huimaamisen tunne, ja ajatus ei juokse. Korvat menevät tukkoon, epäiltiin jo Menierin tautiakin. Kilpirauhasen vajaatoiminta on todettu minullakin, vaikkei se ole sukuvika. Lisäksi olen hajuherkkä, ja ruokavaliotani olen joutunut muuttamaan keliaakikon suuntaan, ja insuliiniresistenssi laittaa välttämään hiilihydraatteja.
On tarjottu astmalääkkeitä, antihistamiinia, särkylääkkeitä, korvatippoja, silmätippoja ja ihovoiteita. Lääkityksen kanssa olen tehnyt päätöksen, että kilpirauhaslääkkeet otan, mutta muuten en lääkitse itseäni voidakseni olla töissä, enhän droppeja muulloin tarvitse (paitsi joihinkin tilaisuuksiin joudun ottamaan antihistamiinit etukäteen).
On parempi, että toimin yhtenä työpaikan ilman tarkkailijana kuin pelastan vain itseni. Olen ns. homekoira. Minulta kysytään eri tiloista, saanko oireita. Ystävän kotona kävin tunnistamassa saman pilaantuneen paikan, jonka homekoira myöhemmin merkitsi. Minua pyydetään uuden kodin hankkimisessa nuuhkija-apua.
Hajuherkkyys saa välttämään vahvasti tuoksuvia ihmisiä ja kemikaaliosastoja. Joudun poistumaan joistakin tiloista niiden epäkunnon takia.
Opettajana olen tehnyt ratkaisun, etten lähde etsimään uutta koulua: voi olla, että sisäilmat ovat yhtä ongelmalliset, mutta vastassa ei välttämättä ole niin hyvin toimivaa työyhteisöä kuin meillä 50 opettajan koulussa on.
Sadat oireilevat homeesta työpaikoilla
Huomenta Suomessa keskusteltiin julkisten rakennusten homeongelmista ja niistä aiheutuvista sairastumisista tutkimusprofessori Kari Reijulan kanssa huhtikuussa 2014.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.