Honda e on tuotantovalmis sähköauto, jolle luvataan enimmillään 220 kilometrin toimintasäde yhdellä latauksella. Tämä auto on tosin paljon muutakin kuin pelkkiä numeroita paperilla.
Honda e ei vakuuta välttämättä lukuarvoin, joten lienee syytä sukeltaa syvemmälle. Sen puhtaat linjat korostuvat mustin yksityiskohdin varustettuna valkoisena versiona. Auton muodoissa on jotakin robottimaista, jopa jääkaappimaista, mutta kuitenkin inhimillistä.
Viimeistään kuljettajan paikalta huomaa harvinaisen sirot sivupeilit tai oikeastaan niiden puutteen. Perinteisten sivupeilien tilalle on sijoitettu kamerat, joka pienentää tarvittavaa pinta-alaa ja näin ollen myös ilmanvastusta. Ovenkahvatkin on siloteltu korin sisään, josta ne ponnahtavat esiin tarvittaessa.
Honda e poikkeaa myös sisätilojensa osalta totutusta ja esimerkiksi käytännössä koko kojelauta täyttyy näytöstä. Mittaristo löytyy 5-tuumaiselta näytöltä ja riviä jatkaa kahden vierekkäisen 12,3-tuumaisen kosketusnäytön pari. Viimeksi mainituilta ohjataan tietoviihdejärjestelmää.
Tietoviihdejärjestelmän käyttö on mahdollista myös puheohjauksella – joskaan emme kirjoitushetkellä vielä tiedä kielivalikoimasta. Ainakin englanniksi Hondan puheohjaus aktivoidaan komennolla "OK Honda", jonka jälkeen tekoäly pyrkii täyttämään kuljettajan toiveita. Tähän lukeutuu myös verkon yli toimivia palveluita.
Autoon saa täyhteyden puhelimen avulla käyttämällä My Honda+ -applikaatiota. Kyseinen sovellus on julkaistu jo vuonna 2017, mutta sittemmin päivitetty tätä autoa varten. Uusiin ominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa ilmastoinnin etäohjaus, auton paikannus, akun tilan takastelu sekä navigoinnin esiasettaminen puhelimella. Auto on myös mahdollista lukita ja avata matkapuhelimella.
Voimalinjan varassa
Honda e on takavetoinen, ja moottori on asennettu taakse. Se on saatavilla kahtena tehoversiona: 100 kW (136 hv) ja 113 kW (154 hv), mutta vääntöä on tarjolla aina sama 315 newtonmetriä. Kiihdytyksen paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen tulisi sujua noin 8 sekunnissa.
Aivan auton kulmiin sijoitettujen pyörien, tasaisesti etu- ja taka-akselien välille jakautuvan painon ja matalan painopisteen pitäisi tarjota mahdollisuuksia hyvän ajettavuuden luomiseen. Honda lupaileekin pirteää ajettavuutta, jota takavetoisuus kuulemma korostaa.
Mukana on 35,5 kWh:n akku, joka on Hondan omien sanojen mukaan eräs kompakteimmista koko luokassa. Auton toimintamatka yhdellä latauksella on valmistajan mukaan maksimissaan 220 kilometriä, ja siten he mainostavatkin autoa arkiaskareisiin. Akku on ladattavissa pikalatauksen avulla 80 prosenttiin puolessa tunnissa.
Saksassa hinta jää alle 30 000 euron, kun huomioidaan valtion tarjoamat houkuttimet. Suomi-hinta ei ole kirjoitushetkellä selvillä, joten jäämme innolla odottamaan sitä. Ainakin samaan aikaan julkaistu Volkswagen ID.3 haastaa Hondan toden teolla, mutta pelkkien lukuarvojen perusteella ei pidä tehdä turhan pitkälle vietyjä päätelmiä.