Hongkong on syvästi pettynyt Japanin päätöksiin – pyytää poistamaan suorille lennoille kaavaillut koronarajoitukset

2:06img
Katso video: Kiina keventää koronarajoituksia tuntuvasti rajoillaan – matkailu lisääntyi välittömästi
Julkaistu 28.12.2022 13:02

MTV UUTISET – STT – AFP

Koronarajoitusten on määrä astua Kiinassa voimaan perjantaina.

Hongkongin viranomaiset pyysivät keskiviikkona Japania poistamaan Kiinan koronatartuntojen määrän kasvun vuoksi suorille Hongkongista Japaniin suuntautuville lennoille tulossa olevat rajoitukset.

Hongkongin liikenneviranomaiset sanoivat olevansa syvästi pettyneitä Japanin viranomaisten hätäisiin päätöksiin juuri parhaimman turistikauden keskellä.

Lue myös: Japanissa kirjattiin ennätysmäärä koronakuolemia päivän aikana

Rajoitusten määrä astua voimaan perjantaina

Rajoitusten on määrä astua voimaan perjantaina. Perjantaista lähtien Japani vaatii myös kaikilta Kiinasta saapuvilta matkustajilta koronatestin heti maahan saapumisen yhteydessä.

Määräys ei kuitenkaan koske Hongkongista ja Macaosta saapuvia.

Hongkong on seurannut samaa tiukkaa koronapolitiikkaa kuin muukin Kiina, mutta luopui siitä aikaisemmin tässä kuussa. Pakollinen hotellikaranteeni kaikille erityishallintoalueelle tuleville päättyi lokakuussa.

Lue myös: Yhdysvallat suunnittelee matkustusrajoituksia Kiinasta tuleville – syynä räjähdysherkkä koronatilanne

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset