HS poisti uutisen henkirikoksen uhriksi joutuneen Puhakan verotiedoista – "Ei meille sopivaa verojournalismia"

0:53img
Kynttilät syttyivät Janne Puhakan muistoksi lokakuun lopussa.
Julkaistu 07.11.2024 16:17

MTV UUTISET – STT

Henkirikoksen uhriksi joutuneen entisen jääkiekkoilijan Janne Puhakan verotiedoista uutisointi aiheutti veropäivänä pahennusta ainakin sosiaalisessa mediassa. 

Puhakan verotiedoista uutisoivat torstaiaamuna ainakin Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat, joista jälkimmäinen kuitenkin pian poisti uutisen.

Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Erja Yläjärven mukaan kyseessä oli Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhteisessä urheilutoimituksessa tehty uutinen, joka oli tietokatkosten vuoksi mennyt julki myös Helsingin Sanomissa.

Yläjärven mukaan yhteistoimituksen kumpikin brändi tekee omat päätöksensä siitä, mitä sisältöjä niiden alustoilla käytetään.

– Heti kun näin meillä tämän jutun, totesin, että tämä ei ole meille sopivaa verojournalismia. Jutun poistolle oli painavat perusteet ja tein sen päätöksen, Yläjärvi kertoi torstaina STT:lle.

Yläjärven mukaan julkaistun uutisen poistaminen on aina poikkeuksellinen ratkaisu ja päätoimittajan päätös.

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja.

Lue lisää: Janne Puhakka murhattiin kahdella haulikon laukauksella

Näin käy Petollisten finaalijakson

Tuoreimmat aiheesta

Janne Puhakka