Janne Puhakka murhattiin kahdella haulikon laukauksella

0:53img
Kynttilät syttyivät Janne Puhakan muistoksi lokakuun lopussa.
Julkaistu 05.11.2024 11:04
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Entinen jääkiekkoilija Janne Puhakka murhattiin kahdella haulikon laukauksella, epäilee poliisi.

Asian vahvisti tapauksen tutkinnanjohtaja Matti Högman MTV Uutisille. Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Janne Puhakka, 29, löydettiin kuolleena lokakuussa hänen ja hänen miesystävänsä entisestä asunnosta Espoon Henttaalta. Miesystävää, Rolf Nordmoa, 66, epäillään Puhakan murhasta. Teon motiivina olisi parisuhteen päättyminen.

Poliisin käsityksen mukaan Nordmo olisi ampunut Puhakan metsästyshaulikolla, johon hänellä oli kotimaastaan Norjasta luvat.

Poliisi tutkii henkikirkosta murhana, koska pitää tekoa vakaasti harkittuna sekä raakana ja julmana. Poliisi uskoo Nordmon pohtineen rikosta noin viikon. Poliisi ei ole tähän mennessä kommentoinut tarkemmin, miksi se pitää tekoa erityisen raa’alla ja julmalla tavalla tehtynä.

Nordmo on kiistänyt syyllistyneensä murhaan, mutta myöntänyt aiheuttaneensa Puhakan kuoleman. Hän on kertonut katuvansa tekoaan.

0:41img

Janne Puhakan kuolemaan liittyy "vastenmielinen ja itsekeskeinen" someilmiö.

Lue myös: Janne Puhakan kuolemaan liittyy "vastenmielinen ja itsekeskeinen" someilmiö – psykologi kertoo, mistä se johtuu

Näin käy Petollisten finaalijakson

Poliisi: Janne Puhakka ammuttiin sunnuntaina iltapäivällä

Tuoreimmat aiheesta

Janne Puhakan kuolema