HS: Ruotsalainen Attendo irtisanonut suurimman osan hoivakotisopimuksistaan Suomessa, taustalla hoitajamitoitus

Attendo vanhustenhoito AOP
Attendon hoivakotien vuodepaikkojen määrä laski lähes 150:llä hieman yli 14 000 vuodepaikkaan, koska yhtiö joutui hoitajapulan vuoksi sulkemaan hoivakoteja.All Over Press
Julkaistu 26.10.2022 19:36

MTV UUTISET – STT

Hoivapalveluja tarjoava Attendo on irtisanonut suurimman osan vanhusten hoivakotisopimuksistaan Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat. Lehti kertoo, että syy ratkaisuun on uusi hoitajamitoitus.

Ruotsalaisyhtiö Attendon toimitusjohtaja Martin Tivéus sanoo osavuosikatsauksessa, että yhtiö tahtoo neuvotella sopimukset uudelleen kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Tivéuksen mukaan hoitajamitoituslain mukaiset uudet sopimukset ovat tuoneet keskimäärin noin 30 prosentin muutoksen hintoihin.

Suomen hallituksen aikomuksena on ollut kiristää henkilöstömitoitusta vanhuspalveluissa seitsemään työntekijään kymmentä asukasta kohti, mutta viime kuussa hallitus päättikin lykätä päätöstä myöhempään ajankohtaan hoitajapulan takia.

Tällä hetkellä hoitajamitoitus on kuusi työntekijää kymmentä asukasta kohti. Mitoitus tulee voimaan asteittain niin, että ensi vuoden joulukuun alusta alkaen mitoitus on seitsemän hoitajaa 10 asukasta kohti.

Attendon hoivakotien vuodepaikkojen määrä laski lähes 150:llä hieman yli 14 000 vuodepaikkaan, koska yhtiö joutui hoitajapulan vuoksi sulkemaan hoivakoteja.

Tuoreimmat aiheesta

Vanhustenhoito