Vantaan kaupungin mukaan ohjetta uusittiin, koska koronapositiivisille ei voida turvata ansionmenetystä, jos he eivät ole sairaita.
”Jos olet saanut koronatartunnan ja olet täysin oireeton, etkä voi tehdä etätöitä, voit mennä työpaikalle. Jos sinulle tulee oireita, ilmoita sairastumisesta ja jää kotiin”, uudessa ohjeessa sanottiin maanantaina iltapäivällä Helsingin Sanomien mukaan.
Iltapäivällä ohjeistusta tarkennettiin vielä uudelleen: ”Jos olet saanut koronatartunnan ja olet täysin oireeton, jää etätöihin viideksi vuorokaudeksi. Jos et voi tehdä omia töitäsi etätyönä, sovi esimiehesi kanssa sopivista muista töistä tai opiskelusta, jotka voit suorittaa kotona. Sairauspoissaolotodistus voidaan kirjoittaa vain oireiselle henkilölle”.
Helsingin Sanomat kysyi uuden ohjeistuksen taustoja tartuntataudeista vastaavalta ylilääkäriltä. Miksi ohjeistus uusittiin?
– Siksi, että emme mitenkään pysty turvaamaan oireettomille koronapositiivisille ihmiselle ansionmenetystä tilanteessa, jossa eristämispäätöksiä ei enää tehdä, Kirsi Valtonen vastasi Helsingin Sanomille.
Valtosen mukaan koronatautia on nyt pääkaupunkiseudulla niin paljon, että kun ”kotoasi poistut, niin koronan suurella todennäköisyydellä kohtaat.”
– Haluamme olla avoimia asian suhteen ja kirjoitimme sen auki toimintaohjeeksi. Ymmärrän, että tämä herättää keskustelua ja varmasti tulee sanomista. Olemme nyt muuttaneet sanamuotoa hieman toiseksi, mutta ei se taustalla olevaa ongelmaa ratkaise, Valtonen avaa, miksi ohjetta muutettiin maanantain aikana.
Katso testi: Koronakoira löysi MTV Uutisten työntekijästä koronaviruksen
4:57