MTV selvitti: Saako positiivisen covid-testin tehnyt lapsi todella mennä kouluun? Koronaneuvonnasta sekava vastaus – näin vastaa Helsingin kaupunki

5:17img
Kannattaako 5-11-vuotiaat lapset rokottaa vai ei? Asiantuntija vastaa vanhempien kysymyksiin.
Julkaistu 27.01.2022 14:37
Toimittajan kuva

Jonna Hellgren

jonna.hellgren@mtv.fi

MTV Uutisiin yhteyttä ottanut helsinkiläismies ei ollut uskoa korviaan, kun hän soitti koronaneuvontaan. Miehen mukaan virkailija oli sanonut, että uuden ohjeistuksen mukaan positiivisen testituloksen saanut lapsi voisi mennä kouluun. Myös MTV:n toimittaja soitti koronavirusneuvontaan ja kysyi ohjeistusta tällaisen tapauksen varalle. 

Alati muuttuvat koronaohjeistukset ovat saaneet monen ihmisen päät pyörälle.

Näin kävi myös MTV Uutisiin yhteyttä ottaneelle helsinkiläiselle Martille (nimi muutettu). Martti soitti koronaneuvontaan varmistaakseen, mikä on tuorein ohjeistus lapsiin liittyen.

– Minä kysyin tältä koronapuhelimeen vastanneelta henkilöltä, että mitä pitää tehdä silloin, kun lapsi saa koronan. Jos menee testiin ja saa positiivisen tuloksen, mitä tehdään?

Martti kertoo halunneensa soittaa neuvontaan, koska koki, että eri tahoilta tulee niin erilaista viestiä.

– Tämä (koronapuhelimeen vastannut) henkilö sitten kävi nämä karanteeniasiat lävitse, mutta totesi sitten keskustelun päätteeksi, että hän on juuri saanut uusimman informaation. Uusimmassa infossa todetaan, että jos lapsi on todettu positiiviseksi, mutta lapsella ei ole erityisiä oireita, niin silloin lapsi voi mennä suoraan kouluun.

Erityisiä oireita ovat esimerkiksi korkea kuume, voimakas yskiminen ja voimakas nuha.

"Kuulinkohan minä nyt oikein?"

Martti ei meinannut uskoa kuulemaansa.

– Sanoin koronaneuvonnan henkilölle, että hetkinen, kuulinkohan minä nyt oikein? Kysyin, että ette kai te nyt tarkoita, että lapsi, joka on saanut koronatartunnan, pitäisi lähettää suoraan kouluun, jos hänellä ei juuri sillä hetkellä ole voimakkaita oireita, mutta testitulos näyttää positiivista.

Virkailija oli Martin mukaan kertonut hänelle, että hän lukee edessään olevaa paperia, jonka hän on juuri saanut ja se ohjeistus on tämä.

Kolmas kerta toden sanoo

Martti kertoo kysyneensä vielä kolmannen kerran asiaa virkailijalta:

– Se kuulosti niin hassulta, niin uskomattomalta, kun ajatellaan kaikenlaisia suojatoimia, mitä ihmisiltä vaaditaan ja pyydetään jo ilman, että edes on tartuntaa. Kysyin, että voiko tämä olla todellakin mahdollista, että sinulla on tuollaiset ohjeet, Martti kertoo hämmästelleensä.

Martti kertoo virkailijan vastanneen, että eihän hän pysty sitä arvioimaan, miten tällaiset ohjeet on tässä muodossa hänelle annettu.

Virkailija oli Martin mukaan vielä jatkanut kertoen, että esimiehet ja viranomaiset ovat ne tahot, jotka ohjeistukset tekevät.

– Virkailija kertoi ymmärtävänsä ohjeistuksen niin, että siinä on ajateltu, että lapsi, joka ei pärski, ei myöskään silloin tartuta helposti ketään ympäristössä.

Mies kertoo vastanneensa virkailijalle, että voi tietysti olla niin, mutta ohjeistus kuulostaa kuitenkin uskomattomalta.

– Näin kuitenkin ohjeistus on, virkailija vastasi Martin mukaan.

Lue myös: Merkittävä muutos: Tartuntatautipäivärahaa voi pian saada ilman eristyspäätöstä, lääkärinlausunto riittää, esittää STM

Näin Helsingin koronavirusneuvonnassa neuvotaan

MTV Uutisten toimittaja päätti toimitukseen tulleen vihjeen jälkeen soittaa Helsingin kaupungin koronavirusneuvontaan ja kysyä tästä mahdollisesta uudesta ohjeistuksesta.

Puhelun aikana ei kerrottu, että soittaja on toimittaja.

Koronavirusneuvonnan numeroon vastannut virkailija ei ollut tietoinen mahdollisesta uudesta ohjeistuksesta.

Toimittaja kysyi, miten tulisi toimita tilanteessa, jossa lapsi on saanut PCR-koronatestistä positiivisen tuloksen, mutta lapsella ei ole oireita.

Toimittaja kertoi puhelimessa, että tuttu oli saanut aiemmin tällä viikolla koronaneuvonnasta ohjeistuksen, että tällaisessa tilanteessa lapsi voisi positiivisesta testituloksesta huolimatta mennä kouluun. Virkailijalta kysyttiin, että onko nyt tullut jokin uusi ohjeistus.

Virkailija vastasi, että ainakaan hän ei ole uudesta ohjeistuksesta tietoinen. Hän ei kuitenkaan ollut asiasta varma.

– Minä en osaa nyt oikein sanoa, kun nämä ohjeistukset muuttuvat koko ajan, virkailija sanoi.

"Soitit väärälle henkilölle"

Turhautuminen oli kuultavissa virkailijan puheesta.

– Soitit väärälle henkilölle, koska en normaalisti ole koronavirusneuvonnassa, virkailija totesi.

– Viime vuoden alusta olen ollut tässä. On niin kehnoa tämä touhu, hän jatkoi.

Toimittaja vielä tarkensi, että tuttu (aiemmin tekstissä mainittu Martti), joka oli soittanut aiemmin koronaneuvontaan, oli kolmesti tarkentanut asiansa virkailijalle.

Kerrataan vielä: Martti halusi tietää, että saako lapsi todella mennä kouluun koronapositiivisena. Martille oli vastattu koronavirusneuvonnassa myöntävästi.

Virkailija vastasi toimittajalle, että näin voi olla ja että hänellä ei vain mahdollisesti ole ajankohtaista tietoa asiasta, koska ohjeistukset muuttuvat koko ajan.

Puhelun lopussa sovittiin, että olisi parempi soittaa koronavirusneuvontaan myöhemmin, kun virkailijan kollega on tullut töihin. Virkailija ystävällisesti kirjoitti toimittajan hypoteettisen kysymyksen ylös, eli kun uusi soitto tulisi, siihen osattaisiin vastata.

Näin vastaa Helsingin kaupunki

MTV Uutiset kysyi voimassa olevasta ohjeistuksesta Helsingin kaupungilta.

Helsingin epidemiologisen toiminnan ylilääkäri Sanna Isosomppi kertoo ohjeistuksen olevan totta. Ainakin siis siltä osin, että oireeton, mutta positiivisen testituloksen saanut lapsi voi mennä kouluun.

– Sattumalöydöksenä todettu positiivinen testitulos oireettomalla lapsella ei ole ehdoton syy jäädä pois koulusta. Jos oireettoman testipositiivisen lapsen sen sijaan tiedetään olleen kontaktissa koronaan sairastuneeseen, hänen suositellaan jäävän kotiin.

Isosomppi ohjeistaa, että lapsen tulee kuitenkin jäädä kotiin toipumaan, jos tulee lieviäkin oireita.

– Jos lapsi on saanut positiivisen testituloksen ja hänellä on lieviäkin oireita, hänen tulee jäädä kotiin toipumaan riippumatta siitä, onko saanut positiivisen testituloksen tai ei.

Ylilääkäri muistuttaa myös, että lähtökohtaisesti lasten ei tarvitse käydä koronatestissä.

– Oireettoman henkilön ei tule hakeutua testiin, vaikka tiedossa olisi mahdollinen altistuminen. Kotitestejäkin suosittelemme käyttämää vain oireisilla.

Lue myös: MTV Uutiset seuraa: Koronatilanne ja tartunnat

Tuoreimmat aiheesta

Koronatilanne