Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on kumonnut aiemman linjauksensa koskien ulkomailta palanneiden työntekijöiden karanteenia. Uudessa linjauksessa oireettomat työntekijät voivat palata suoraan takaisin töihin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Suomen hallitus on aiemmin suositellut, että ulkomailta palaavien työntekijöiden tulisi sopia työnantajan kanssa 14 päivän etätöistä ulkomaan matkan jälkeen. MTV Uutisten näkemässä Husin ohjeistuksessa perusteluksi kerrotaan, että ”Kliinisen toiminnan turvaaminen ei onnistu, mikäli kaikki ulkomailta palaavat työntekijät ohjeistetaan etätöihin.”
MTV Uutisiin yhteyttä ottanut Husin leikkausosastolla työskentelevää henkilöä käytäntö ihmetyttää ja arveluttaa suuresti.
Tuorein ohjeistus Husin työntekijöille tuli tänään.
– Nyt matkalta palaava oireeton työntekijä palaa työhönsä ja käyttää potilas-ja asiakastyössä kirurgista suu-nenäsuojusta 14 vrk ajan. Lisäksi lähikontaktia muihin työntekijöihin tulee välttää. Miten tämän voi toteuttaa leikkausosastolla?, työntekijä ihmettelee.
Hus vahvistaa
Hus kertoo sunnuntaina lähettämässään tiedotteessa arvioineensa etätyöpäätöstä uudelleen. He olivat tehneet aluksi päätöksen seitsemän päivän etätyöstä epidemia-alueelta palaavien kohdalla.
Kun epidemia-alueen määrittelystä luovuttiin torstaina, Hus arvioi perjantaina päätöstään uudelleen.,
– Vaikka HUS on iso toimija, meillä on toimintoja, joissa osaajien määrä on erittäin rajallinen ja näillä osaajilla on erityistaitoja, joita on mahdotonta nopeasti siirtää toiselle osaajalle. Kyse voi olla jopa potilaan henkeä turvaavasta toiminnasta, sanoo toimitusjohtaja Juha Tuominen.
Husissa päädyttiin siihen, että etätyöpäätöstä lievennettiin niin, että yksittäistapauksissa voidaan käyttää harkintaa. Kotiin jääminen matkan jälkeen etätyöhön on edelleen mahdollista ja edellytys valtaosalle HUSin henkilökunnasta ja lähtökohtainen käytäntö.
Jos työntekijä palaa matkan jälkeen suoraan työhön, hänet velvoitetaan infektiolääkäreiden ohjeiden mukaan huolehtimaan suojauksista niin, että tartuttamisriski on minimoitu. Samaa ohjeistusta noudatetaan myös influenssakaudella niiden työntekijöiden kanssa, joilla ei ole influenssarokotusta.
Juttuun täydennetty 15.3. klo 11:10: Lisätty Husin kommentit.