Laivayhtiö Viking Line ei enää myy ruotsalaisille mini- ja päiväristeilyjä Tukholma-Turku-reitille. Reittimatkat sen sijaan ovat vielä mahdollisia – hyvin painavastqa syystä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Viking Line ohjaa ruotsalaisille myytävät päiväristeilyt Tukholma-Turku välillä yhtiön Cinderella-laivaan. Reittimatkoihin päätöksellä ei ole tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan vaikutusta.
Päätöksen taustalla ei ole hänen mukaansa syrjintää, vaan risteilyasiakkaiden turvallisuuden takaaminen. Boijer-Svahnströmin mukaan suomalaiset matkustajat ovat olleet peloissaan Ruotsin koronavirustilanteesta.
Myynti onkin lopetettu toistaiseksi, kunnes tilanne länsinaapurissa rauhoittuu.
Reittimatkaojen myyntiä ei voida estää
Boijer-Svahnström kertoo Helsin Sanomille, että reittimatkoja ruotsalaisilta ei voi kuitenkaan kieltää.
Hän vakuuttaa lehdelle, että nämä Viking Cinderella -aluksella matkustavat ruotsalaiset ovat esimerkiksi työmatkalaisia tai muita, jotka ovat saaneet viranomaisilta luvan matkustamiseen.
Tallinkilla ei samanlaisia suunnitelmia
Tallink Silja Linen viestintäjohtaja Marika Nöjdin mukaan yritys ei ole pohtinut vastaavanlaista toimenpidettä.
– Emme ole ainakaan toistaiseksi saaneet suositusta tai pyyntöä lopettaa ruotsalaisille matkojen myyntiä. Olemme seuranneet matkustajamääriä, eikä Ruotsista ole kuin yksittäisiä varauksia henkilöillä, joilla on lupa saapua Suomeen, hän sanoo.
Lue myös: Sauli Niinistö ruotsalaisen uutistoimiston haastattelussa: Rajojen sulkeminen ei ole toimi Ruotsia vaan virusta vastaan
Lue myös: Ruotsalaisten piti päästä tänään Rodokselle, Kreikka peruikin lentoja koronapelon takia – Arlandan kenttä kaaoksessa: "Melkoinen sotku"
Koronavirukselle altistuttiin risteilyllä
Suomalaismatkustajien koronapelkoa on lisännyt entisestään eilen, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tiedotteessaan, että useilla laivayhtiö Tallink Siljan Silja Europa -risteilyaluksella olleilla matkustajilla on todettu matkan jälkeen koronavirustartunta.
THL:n mukaan sairastuneet henkilöt välttivät pääsääntöisesti ihmisjoukkoja ja liikkumistaan laivalla. Näin ollen lähikontaktit olivat jääneet vähäisiksi, ja altistuneet henkilöt tavoitettiin.
Lue lisää: Moni Silja Europalla risteillyt saattanut altistua koronavirukselle – Tallink Silja MTV:lle: "Olemme saaneet tietoomme tapauksen myös toisella laivalla"
0:33