Useilla laivaristeilyillä olleilla on todettu matkan jälkeen koronavirustartunta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
– Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta, THL kertoo tiedotteessa.
THL:n mukaan sairastuneet henkilöt ovat pääsääntöisesti välttäneet ihmisjoukkoja ja liikkumistaan laivalla. Näin ollen lähikontaktit ovat jääneet vähäisiksi, ja altistuneet henkilöt on voitu tavoittaa.
THL kuitenkin kertoo, että Silja Europan Tallinnan-risteilyllä 30.6.–1.7. välisenä aikana olleita on voinut altistua koronavirukselle, sillä yksi lieväoireinen matkustaja oli oleskellut pidempiä aikoja laivan yleisissä tiloissa.
Kyseinen matka alkoi Helsingistä 30.6. kello 18.30 ja lähti paluumatkalle Tallinnasta 1.7. kello 12.30.
THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane kertoo STT:lle, että tietoon on tullut alle kymmenen altistustilannetta. Tapaukset ovat eri laivareiteiltä muutaman viime viikon ajalta. Sane ei kerro tarkemmin, millä kaikilla reiteillä altistumisia on tapahtunut.
Sanen mukaan Silja Europan tapaus haluttiin tuoda esiin, koska siinä on ollut pidempikestoisia altistumistilanteita ja lähikontaktien jäljittäminen on ollut vaikeampaa.
– Se ei tarkoita sitä, että koko laiva olisi altistunut, vaan siellä on ollut isompi mahdollisuus altistumiselle kuin joissakin muissa tilanteissa, Sane sanoo.
THL kehottaa ihmisiä hakeutumaan matalalla kynnyksellä koronavirustestiin, jos he havaitsevat itsellään koronaviruksen oireita.
Uutista täydennetty 6.7.2020 kello 15.50: lisätty THL:n asiantuntijan kommentit.