Todd Phillipsin ohjaama elokuva on ollut sekä arvostelu- että myyntimenestys.
DC Comicsin Jokeri-hahmon alkuperästä kertova synkkä tarina oli ohjaajalleen suuri riski, mutta lopulta erittäin kannattava sellainen.
Jo yli miljardi dollaria tuottanut Joker vankistaa Phillipsin asemaa vakavien aiheiden käsittelijänä. Aikaisemmin lähinnä räävittömistä komedioista (Hangover 1-3, Road Trip) tunnettu Phillips osui uusimmalla teoksellaan kultasuoneen.
The Hollywood Reporter -lehden mukaan Phillips ei saanut palkkaa elokuvan ohjaamisesta, vaan hän halusi merkittävän osan elokuvan tuotoista. Ohjaaja saa 10-13 prosenttia tuotoista, joten palkkio nousee yli 100 miljoonaan dollariin.
LUE MYÖS:Joker-elokuvan näytöksessä syntyi paniikki Pariisissa – yksi katsojista käyttäytyi epämääräisesti, lopulta pommiryhmä tyhjensi koko salin
Jokerin valtava menestys ja pääroolia esittävän Joaquin Phoenixin ympärillä pyörivä Oscar-suhina on käynnistänyt huhut mahdollisesta jatko-osasta. GamesRadar-verkkolehden elokuisessa haastattelussa Phillips sanoi olevansa valmis jatko-osan tekoon.
– Tekisin mitä tahansa minä päivänä tahansa Joaquinin kanssa, Phillips totesi.
Phoenix ei jatko-osista pahemmin piittaa. On kerrottu, ettei hän halunnut näytellä Marvel-elokuvissa Doctor Strange -hahmoa, koska sopimus olisi vaatinut hahmon esittämistä useassa elokuvassa. Tosin Doctor Strange -roolista kieltäymiseen liittyi muitakin asioita.
– Ajattelen usein, että sen kaltaisissa elokuvissa näemme pelkistettyjä arkkityyppeja. Yleisö voi seurata hahmoa kaukaa, kuten teemme myös normaalissa elämässämme. On helppo leimata joku pahaksi. Sellainen ei sovi minulle, näyttelijätähti kertoi GamesRadarille. Jokerissa Phoenixia kiehtoi sen inhorealistinen maailmankuva.
Deadline-sivuston mukaan elokuvan tuotantoyhtiö Warner. Bros ei ole neuvotellut Jokerin mahdollisesta jatko-osasta Phillipsin kanssa.
Lähteet: The Hollywood Reporter, GamesRadar