Joker-elokuvan vuoksi varaudutaan erikoiseen ilmiöön – nämä asiat ovat kiellettyjä näytöksissä: Halutaan poistaa pelon ilmapiiri

Joaquin Phoenix Jokeri
Joaquin Phoenixin tähdittämä Joker on ollut kuluvan syksyn elokuvailmiö.Copyright 2018 BACKGRID, Inc./All Over Press
Julkaistu 11.10.2019 06:43
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Viime viikonloppuna ensi-iltansa saanut Joker-elokuva on ollut elokuvamaailman suurin puheenaihe viimeiset pari päivää.

Suosittuja hahmoja sisältävien kassamagneettien näytöksissä voi toisinaan nähdä faneja, jotka pukeutuvat elokuvan teeman mukaisesti. Tähän on varauduttu myös Finnkinossa, joka ohjeistaa katsojia Joker-elokuvan yhteydessä.

Kasvot peittävät maskit ja leluaseet ovat kiellettyjä, Finnkinon sivulla kerrotaan. Esineet voi jättää henkilökunnalla, ja ne saa takaisin näytöksen jälkeen.

Turvallisuuspäällikkö Henri Kurjen mukaan kiellolla halutaan poistaa mahdollinen pelon ilmapiiri elokuvasalista.

Kasvomaalit sallittuja

Kurjen mukaan pukeutuminen hahmojen tavoin näkyy etenkin Jokerin kaltaisten elokuvien kohdalla. Kaiken kaikkiaan pukeutuminen tai varustautuminen leffan teeman mukaisesti on kuitenkin Kurjen mukaan melko harvinaista.

– Se on yleisintä ensi-iltojen osalta blockbuster-leffoissa, kuten Star Warseissa ja Harry Pottereissa, joihin fanit suhtautuvat intohimolla, Kurki sanoo.

Jokeri-hahmo on tullut vuosien varrella tunnetuksi värjätyistä kasvoistaan ja hiuksistaan. Kurjen mukaan kasvomaalaukset ovat sallittuja Finnkinon näytöksissä.

Turvallisuuspäällikkö kertoo, ettei pukeutuminen ole aiheuttanut konflikteja henkilökunnan kanssa. Finnkinon henkilöstö on koulutettu vastaaviin tilanteisiin ja niistä on selvitty aina puhumalla.

– Arvostamme faneja, jotka panostavat pukeutumisellaan. Se on mageeta, Kurki kehuu.

25.T2T5F1

Jokeri-hahmo tunnetaan valkoisista kasvoistaan.

Myytti ampujasta elää

Jokeri-hahmon ihannointiin liittyy eräs sitkeästi elävää myytti. 12 ihmistä kuoli ja 70 loukkaantui vuonna 2012, kun James Holmes -niminen nuori mies avasi tulen elokuvateatterissa.

Ampuminen tapahtui Christopher Nolanin ohjaaman Batman-trilogian päätösosan Yön ritarin paluun näytöksessä Coloradon Aurorassa.

New Yorkin poliisipäällikkö kommentoi punatukkaisen Holmesin ihannoineen ampumisessaan Jokeria. Holmesin tapauksen syyttäjä George Brauchler on kuitenkin myöhemmin kumonnut väitteen.

– Tietenkin tyyppi, joka ampuu oudon värisessä tukassa Batmanin ensi-illassa luulee olevansa Jokeri, tietenkin! Väitteellä ei vain ole tekemistä todellisuuden kanssa, Brauchler kommentoi Vanity Fairin mukaan.

Elokuvalla kaksijakoinen vastaanotto

Joaquin Phoenixin tähdittämä Joker on synkkä kertomus Batmanin arkkivihollisen synnystä. Se on saanut pääosin loistokkaan vastaanoton, mutt elokuvan on joissakin arvioissa nähty fantasioivan väkivaltaa.

Lue myös: Joaquin Phoenixin Jokeri on hyvin sairas mies: "Yritimme toteuttaa väkivallan mahdollisimman realistisesti"

Katsojia on ainakin riittänyt. Todd Phillipsin ohjaama Joker teki Pohjos-Amerikan lokakuun kaikkien aikojen ennätyksen ensi-iltaviikonloppunaan keräten 96,2 miljoonan dollarin lipputulot.

Suomessa Joker oli viime viikonlopun katsotuin elokuva reilulla 50 000 katsojalla.

Tuoreimmat aiheesta

Joker