Huippuyliopiston tutkijoilta hämmästyttävä teoria: Aurinkokunnassa havaittu kappale voi olla luotain, jonka avaruusolennot lähettivät tutkimaan Maata

1:28img
Julkaistu 06.11.2018 14:04

MTV UUTISET - CNN

Harvardin yliopiston tutkijat ovat esittäneet todella yllättävän teorian aurinkokunnassamme syksyllä 2017 havaitusta Oumuamua-kappaleesta, uutisoi CNN.

Tupakanmuotoinen Oumuamua saattaisi tutkijoiden mukaan olla keinotekoinen – siis jonkun tai jonkin avaruudessa vaikuttavan tahon tekemä.

– Oumuamua saattaa olla toimintakykyinen luotain, jonka aliensivilisaatio on lähettänyt tarkoituksellisesti Maan lähialueille, Harvardin yliopiston tuoreessa julkaisussa todetaan.

Raportin taustalla ovat astronomian professori Abraham Loeb ja tutkija Shmuel Bialy.

Lue myös: Ulkoavaruudesta saapunutta kappaletta skannattiin – tuloksena hiljaisuus

Jätettä kehittyneestä teknologiasta?

Teoria perustuu siihen, että lokakuussa 2017 havaittu kappale kiihdytti odottamattomasti vauhtiaan ja poistui aurinkokunnastamme tammikuun 2018 aikana.

– Ottaen huomioon keinotekoisen taustansa, yksi mahdollisuus on, että Oumuamua leijailee ulkoavaruudessa jätteenä kehittyneestä teknologiasta, julkaisussa kirjoitetaan.

Epätavallisen liikeratansa ja kovan nopeutensa vuoksi tutkijat pitävätkin todennäköisenä, että mikäli Oumuamua on ollut luotain, se ei ainakaan enää ole toimintakykyinen.

Kyseessä on ensimmäinen havaittu kappale, jonka tiedetään saapuneen aurinkokuntamme ulkopuolelta.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus