Hunks-tanssijat sairastivat suolitosyövän.
Scandinavian Hunks -tanssiryhmästä tutut Jucci hellström ja Jani kokki vierailivat MTV:n Huomenta Suomessa kertomassa rankasta taistelusta suolistosyövän kanssa. Kokki sai diagnoosinsa vuonna 2013 ja Hellström vuonna 2022. Hellström kertoo, että tanssikaverin tuki oli erityisen tärkeää diagnoosin saatuaan.
– Jani sanoi, että aikamoinen savotta on edessä, mutta kyllä Jucci selviää. Se lause jäi mieleen ja jotenkin nuo lauseet rauhoittivat minua, Hellström muistelee syöpähoitojen aikaa.
Hellström kertoo, että ilman Kokkia taistelu olisi ollut erilainen, vaikka hän uskookin olevansa periksiantamaton.
Kokki kokee, että hänen antamansa vertaistuki on ollut hyvin merkityksellistä.
– Itse en tuntenut oikein ketään, joka olisi käynyt näitä samoja asioita läpi silloin 2013, Kokki toteaa.
Kaksikko sanoo, että asioista avoimesti puhuminen on helpottanut haastavissa tilanteissa. Kaverukset haluavat jakaa tietoa sairaudestaan myös muille.
– Tästä pitää puhua, Hellström sanoo.
Katso ystävysten koko haastattelu yllä olevalta videolta!