Huomasitko? SM-liigassa heti ennennäkemättömiä pohjanoteerauksia

Jukureiden hankinta Max Ellis hurjana liigadebyytissään: hattutemppu! 1:40
Jukurien uusi hankinta Max Ellis paineli hatullisen – pienilukuinen yleisö nautti

Jääkiekon SM-liigan avauskierros kiinnosti jäähallien katsomoissa vaihtelevasti. Tampereella yleisömäärä kohosi mestaruusviirin nostojuhlissa odotetusti korkeimmalle. Mikkelissä ja Jyväskylässä luvut jäivät historiallisen surkeiksi.

SM-liigan yleisömäärien ilmoitustapaa yhtenäistettiin vuosi sitten. Nykyään seurat laskevat katsojaluvut niin, että yksittäisen ottelun yleisömäärässä ilmoitetaan myydyt liput ja kaikki kausikortit, siis riippumatta siitä, onko korttia tai lippua leimattu kyseiseen otteluun.

Vain Helsingissä kauden ensimmäinen vääntö kuulutettiin loppuunmyydyksi. Kiekko-Espoon paluuottelua seurasi HIFK:n ilmoituksen mukaan 8 200 ihmistä. Silmämääräisesti hallissa oli kuitenkin tilaa. HIFK kampanjoi ottelua erityisen edullisilla lipuilla seuran junioriyhteisölle.

Suurimman katsojapotin keräsi odotetusti Tappara, joka isännöi TPS:ää. Ottelu alkoi juhlallisesti, kun Nokia Areenan kattoon nostettiin mestaruusviiri kolmatta kertaa putkeen. Tilaisuus houkutteli paikalle 9 133 ihmistä.

– Ottelussa oli opiskelijatapahtuma. Se toi ison porukan, mutta he kyllä maksoivat lipuistaan. Tappara ei jaa ikinä ilmaislippuja, aina ne joku maksaa. Junnupuolellekin oli kyllä kohdennettua kampanjaa, Tapparan markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jesse Pyykkö avaa.

Mikkelissä ja Jyväskylässä pohjanoteeraukset

Mikkelin Jukurit lähti eilen uuteen kauteen merkittävästi muuttuneena joukkueena. Seuraa luotsaa uusi päävalmentaja Marko Tuomainen. Pelaajarunko vaihtui hurjasti. Käytännössä kaikki kärkitähdet vaihtoivat maisemaa. 

Mikkeliläisremmi murskasi ottelussa HPK:n 7–3. Seuran uudet ulkomaalaishankinnat Max Ellis ja Peter Abbandonato takoivat neljä pistettä mieheen. 

Uusi tuleminen ei kiinnostanut mikkeliläisyleisöä. Jukurit ilmoitti ottelun yleisömääräksi 2 056 henkeä. Kun määrään lasketaan automaattisesti kausikortit, ja Jukurien tapauksessa vielä seuran juniorit, voidaan suurella todennäköisyydellä olettaa, että sesongin avaus houkutteli paikalle alle 2 000 ihmistä. 

Tiistain lukema oli STT:n mukaan seuran vuodesta 2016 asti kirjoitetun Liiga-historian heikoin kauden ensimmäinen yleisömäärä.

– Totta kai se aina harmittaa, kun jäädään tavoitteesta. Tunnelma oli kuitenkin hyvä. Olemme tyytyväisiä siitä, millainen kiekkotapahtuma eilen oli, Jukurien tapahtumatuottaja Henna Huuhka sanoo MTV Urheilulle.

Jukurit on asettanut tällä kaudella 3 000 hengen ottelukohtaisen yleisötavoitteen. 

Talousvaikeuksistaan viime talvena kertonut seura ei ole vielä ilmoittanut viime tilikauden tulostaan. 

Alakuloiseksi jäänyt avauspelin yleisöluku ei kuitenkaan latista tunnelmaa. Toimiston puolella painetaan hommia haasteista välittämättä.

– Kaikki teemme täällä kovasti töitä sen eteen, että Mikkelissä Liiga-kiekkoa pelataan. Emme anna taustojen painaa arkisessa tekemisessä, Huuhka sanoo. 

Yhteensä seitsemässä Liiga-pelissä lehtereille kerääntyi tiistaina 33 472 ihmistä. Myös Jyväskylässä nähtiin pohjanoteeraus. STT kertoo, ettei vuodesta 1985 SM-liigassa pelannut JYP ole koskaan aloittanut kauttaan niin vähäisen katsojamäärän edessä (2 797) kuin eilen. Vertailusta on jätetty pois koronan piinaamat syksyt 2020 ja 2021.

Liigan avauskierroksen ilmoitetut yleisömäärät 10.9.2024

HIFK–Kiekko-Espoo 8 200

Tappara–TPS 9 331

KalPa–SaiPa 3 967

Lukko–KooKoo 3 624

Sport–Kärpät 3 497

JYP–Pelicans 2 797

Jukurit–HPK 2 056

 

Lue myös:

    Uusimmat