SM-liiga starttasi karmeilla lukemilla: "Pitää ottaa päätä pensaasta"

Liigaviikko: SM-liigassa hämmentävän alhaisia yleisömääriä – Karri Kivi perkaa taustoja 1:02
Liigaviikko: SM-liigassa hämmentävän alhaisia yleisömääriä – Karri Kivi perkaa taustoja

Monissa jääkiekon SM-liigan avausviikon otteluissa yleisömäärät jäivät poikkeuksellisen alhaisiksi. Usealla paikkakunnalla on kirjattu alle 3 000 katsojan lukemia.

Ensimmäisten kierrosten heikoin yksittäinen yleisömäärä oli Jukurien avausottelussa HPK:ta vastaan. Mikkelissä pelattua ottelua saapui seuraamaan vain 2 056 katsojaa. Myös Jukurien toisessa kotiottelussa Kiekko-Espoota vastaan katsojamäärä jäi 2 142 katsojaan.

Mikkelin lisäksi myös Lahdessa, Raumalla, Vaasassa, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa on kirjattu alle 3 000 katsojan lukemia.

Viimeksi Lahden Pelicansin keskiviikon kotiavaukseen Ässiä vastaan saapui paikalle vain 2 234 katsojaa. Luku oli Pelicansin toimitusjohtajalle Lauri Pöyhöselle pettymys.

– Kieltämättä, mitäpä sitä kiertelemään. Mielellämme ottaisimme yleisöä paikan päälle niin paljon kuin mahdollista. Sillä tätä hommaa kuitenkin pyöritetään ja rahoitetaan, Pöyhönen toteaa ottelun jälkeisenä päivänä.

Dynaamista ja kiinteää hinnoittelua

Lahdessa pääsylippujen hinnat ovat dynaamisen hinnoittelun myötä nousseet varsin korkeiksi. Esimerkiksi perjantain kotiotteluun Lukkoa vastaan pääkatsomon istumapaikat maksavat 38 euroa ja yläkatsomon paikat alimmillaan 26 euroa.

Dynaamisella hinnoittelulla tarkoitetaan esimerkiksi ostoajankohdan ja tarjonnan mukaan muuttuvaa, usein algoritmin säätelemää hinnoittelua.

Pöyhösen mukaan on vielä ennenaikaista vetää johtopäätöksiä lipunmyynnin onnistumisista tai epäonnistumisista. Pelicansissa kauden alun myyntiä seurataan kuitenkin tarkalla silmällä.

– Totta kai pitää aina vähän ottaa päätä pensaasta ja miettiä, onko tehty kaikki duunit oikein: onko markkinointi ja viestintä tehty alueellisesti ja valtakunnallisesti oikein? Tietääkö suuri yleisö, että SM-liiga on startannut, ja että me tarjoamme sitä parasta kiekkoviihdettä jokainen halleissamme ympäri Suomea. Nämä ovat näitä tutkiskelun paikkoja, Pöyhönen toteaa.

Pelicansilla oli kauteen lähdettäessä tavoitteena myydä 2 000 kausikorttia. Tuossa tavoitteessa seura on edelleen ja Pöyhösen mukaan jopa hiukan viime vuotta edellä. Onko tästä siis vedettävissä johtopäätös, että Lahdessa otteluun Ässiä vastaan myytiin vain muutamia satoja irtolippuja?

– On siellä irtolippujakin, mutta ei se mikään hirveä määrä ole. Siinä mielessä pitää olla realisti ja sanoa, että ei tuo käynnistynyt irtolippumyynnin osalta sillä tavalla kuin olisi haluttu, Pöyhönen kommentoi.

Kuopiossa lippujen hinnoitteluun on otettu toisenlainen linja. KalPa julkaisi lippujen hinnat kerralla koko kaudeksi. Parhailla paikoille keskelle kaukaloa perusliput maksavat sielläkin 32–36 euroa, mutta HIFK:ta, JYPiä, Kärppiä ja Tapparaa vastaan hinnat nousevat 36–42 euroa.

Suurin ero Lahteen tulee kuitenkin halvemmista hintaluokista, joihin lipun saa alle 20 eurolla. Lasten lippu päätykatsomoon ja kaukalon laidalle maksaa 13 euroa. Esimerkiksi Pelicansin satunnaiseen lokakuun kotiotteluun lapsi pääsee halvimmillekin istumapaikoille 17–22 eurolla.

– Meillä on ollut perinteisesti ja pitkään kiinteä hinta. Sillä on pärjätty ihan hyvin, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo.

– Olemme etsineet myös sellaisia malleja, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua tapahtumiin taloudellisessa mielessä, hän viittaa esimerkiksi opiskelijalippuihin.

– Yritämme aina miettiä asiakkaan kokonaispolkua, että ei ole pakko ottaa lipusta maksimaalista rahaa, koska siihen vaikuttaa myös, mitä ihmiset hallissa käyttää. Toki meidän pitää tehdä hyviä tuotteita, joita he haluavat käyttää hallissa. Kun siinä onnistutaan, se hyödyttää meitä taloudellisesti, Saksman toteaa.

KalPan kauden kotiavauksessa SaiPaa vastaan oli paikalla liki 4 000 katsojaa, josta tosin tuhat lippua oli junioreille jaettuja ilmaislippuja. Lukema ylitti silti kuopiolaisten odotukset muutamalla sadalla ennakkoon lasketusta. Lauantain TPS-otteluun Saksman uskoo saapuvan noin 3 200 katsojaa.

Tampereella odottava tunnelma

Muutamilla paikkakunnilla kauden lipunmyynti on lähtenyt käyntiin kohtalaisen hyvillä lukemilla. HIFK:n avausottelu paikallisvastustaja Kiekko-Espoota vastaan veti Helsingin jäähalliin täydet 8 200 katsojaa. Saman viikon perjantaina Espoon Tapiolaan saapui IFK-otteluun lähes 7 000 silmäparia.

Tapparalla oli liigakauden avauksessaan TPS:ää vastaan peräti 9 331 katsojan yleisömäärä, mistä osa koostui Tappara ry:lle menneistä ilmaislipuista. SaiPaa vastaan lukema jäi reiluun 4 200:aan.

– Syyskuussa yleisömäärät ovat yleisesti vähän pienempiä kuin vaikka helmikuussa. Aurinko paistaa vielä, ja meilläkin on tässä viisi kotipeliä kymmenen päivän sisään. Se jonkun verran leikkaa ottelukohtaista keskiarvoa, toteaa Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro.

Tappara pelasi kahden SM-liigaottelun lisäksi viime viikolla myös CHL:n kotipelit ranskalaista Rouenia ja ruotsalaista Färjestadia vastaan. Kovaan otteluruuhkaan nähden väki on löytänyt hallille hyvin.

– Olemme päässeet jopa vähän yli odotusten liikkeelle. Odottelisin, että perjantain IFK-ottelussa päästään taas 7 000:n jommallekummalle puolen, Aro arvioi.

Ilveksen keskiviikon kotiavauksessa TPS:ää vastaan yleisömääräksi merkittiin 5 571. Varsinkin alakatsomon parhailla paikoilla oli paljon tyhjää tilaa. Paikallisvastustaja Tapparan toimistolla ei ainakaan uskota, että vajaat kolme vuotta sitten valmistuneen Nokia-areenan uutuudenviehätyksen haihtuminen vaikuttaisi mitenkään merkittävästi yleisömääriin.

– En luota sellaisiin (selityksiin), koska Tampereella on pelattu jääkiekkoa liigatasolla niin kauan, että pelkkä uutuudenviehätys ei ole niin ratkaisevaa, vaan se, että mikä se tuote kaukalossa on, Aro kommentoi.

– Toivoisin, että pystymme viemään ottelutapahtumaamme ja urheilusuoritetta sen verran eteenpäin, että saisimme yleisön kiinnostuksen pidettyä. Sen takia mekin teimme viime vuonna isoja uudistuksia peliin.

Lue myös:

    Uusimmat