Huono Äiti -nimisen yrityksen perustaja ja hänen lapsensa ovat saaneet somessa järkyttäviä uhkauksia Business Finlandin tukikohun jälkeen.
"Tiedän sijaintisi, sinä korruptoitunut huora. Tapa ittes.”
”Käristy helvetin tulessa”
Tässä muutama esimerkki niistä sadoista uhkauksista, joita Huono Äiti -yrityksen perustaja Sari Helin on saanut kuluneella viikolla.
– Viimeisen viikon aikana minulle ja minun lapsilleni on tullut kaikenlaisia mahdollisia uhkauksia, jotka liittyvät henkeen ja herjaamiseen. Uhkauksia on tullut ihan joka tuutista, Helin kommentoi MTV Uutisille.
Lue myös: MTV Uutiset seuraa koronan iskua talouteen: Konkurssi uhkaa joka kymmenettä palvelualan yritystä – Finnvera nostamassa yrityslainojen takausosuuttaan 90 prosenttiin
Perusturvallisuus järkkynyt
Kaikki alkoi sen jälkeen, kun Business Finland päätti myöntää Sari Helinin yritykselle 100 000 euroa yritystukea. Bensaa liekkeihin lisäsi se, että mediassa kerrottiin Helinin mukaan virheellisesti, että tuki olisi myönnetty suklaan kehittelyyn.
– Faktoja ei vaivauduttu tarkistamaan. Suklaat ovat olleet markkinoilla jo viime marraskuusta lähtien. Kyseinen yritystuki menee todellisuudessa elintarvikehankkeeseen, jossa on mukana isoja ja keskisuuria yrityksiä ja sillä työllistetään ruokatuotantoa maakunnallisesti, Helin sanoo.
Yksityiskohtia hankkeesta hän ei vielä paljasta vedoten yhtiöiden kanssa tehtyihin salassapitosopimuksiin.
Lue myös: 100 000 euron tukia: ”Ehkä suklaa- ja huutokauppayritykset eivät ole niitä, joita ensi sijassa tässä tilanteessa tarvitsisi tukea”
Helinin koko työviikko on mennyt käytännössä vihapuheen purkamiseen. Eivätkä ne ole jääneet vain nettiherjausten tasolle.
– Meidän kodin eteen on tultu esittämään demonstraatiota, Helin kertoo, mutta ei avaa tarkemmin, millaisesta mielenilmauksesta on ollut kyse.
– Kulunut viikko on osoittanut, että ihmiset voivat pystyä mihin hyvänsä.
Lue myös: Suosikkibloggaaja sai somevihat niskoilleen Business Finlandin myöntämän koronatuen vuoksi – selventää asiaa kirjoituksessa: "Jos minä saan jotakin, se ei ole toiselta pois"
Helin kertoo, että uhkauksista on tehty tutkintapyyntö, jonka asianajaja jätti lauantaina Helsingin poliisille. Helinin asianajaja vahvisti asian MTV Uutisille.
Perheen perusturvallisuuden tunne on järkkynyt väistämättä.
– Eihän ihminen pysty sivuuttamaan sitä kevyesti, jos joku sanoo, että ansaitset kuolla tai että toivottavasti joku sylkee sinun päällesi koronan.