Painija Mikael Lindgren lähti Atlantan 1996 olympialaisiin tavoittelemaan mitalia, mutta ei ikinä päässyt painimatolle asti. Hänestä tuli ensimmäisenä Atlantan kisoissa urakkansa päättänyt suomalaisurheilija, koska hän ei läpäissyt 57-kiloisten sarjan punnitusta. Lindgren ja tapahtumat läheltä nähneet kertovat nyt, mitä Atlantassa tapahtui.
Lindgren oli voittanut 1993 Euroopan mestaruuden ja MM-pronssin 57-kiloisten sarjassa. Keväällä 1993 Helsingin Sanomat kertoi, että Lindgren olisi vaihtanut sarjaa ylemmäs, elleivät punnitussäännöt olisi muuttuneet Barcelonan 1992 olympialaisten jälkeen. Aiemmin painijat oli punnittu jokaisen kilpailupäivän jälkeen, mutta nyt enää kerran, kilpailupäivää edeltävänä päivänä.
– Säännöt ovat paljon inhimillisemmät kuin ennen, mutta saattavat myös johtaa liian suuriin painonpudotuksiin, HS kirjoitti keväällä 1993, kun Lindgren oli voittanut Euroopan mestaruuden.Lindgrenin painonpudotusohjelman laati hänen henkilökohtainen valmentajansa Sauli Heinonen.
SAULI HEINONEN: "Minun painonpudotusteoriani perustui nelinkertaisen maailmanmestarin Vladimir Zubkovin ohjelmaan. Micken normaalipaino oli suunnilleen 65 kiloa, mistä hän lähti pudottamaan. Laskin sadan gramman tarkkuudella mitä pitää pudottaa ja mitä pitää tankata. Pudotimme pitkällä tähtäimellä 63–62 kiloon, ja loppu jätettiin viimeisiin vuorokausiin. Viimeiset pari kiloa otettiin nesteistä. Tällainen painonpudotus oli ihan äärirajoilla. Jenkit ovat laskeneet, että kymmenen prosenttia voi turvallisesti vetää, ja Linkulla se oli yli sen."
Kahdeksan kilon laihduttaminen 65 kilosta tarkoittaa 12,3 prosentin painonpudotusta. Painijoiden painonvedon tarkoitus ei ollut laihtuminen, vaan punnitushetkeen tarkasti tähdätty nopea käväisy vaaditussa painossa. Tankkauksen jälkeen painijat astelivat matolle kilokaupalla painavampina kuin punnitushetkellä ja tavoittelivat näin voima- ja kokoetua kilpailijoihin.
TUOMO KARILA, Lindgrenin huonekaveri Atlantassa, kuten myös kaikissa edeltävissä arvokisoissa vuodesta 1993 ja Suomen edustaja 82-kiloisissa: "Micke painoi normaalisti jopa 70 kiloa ja meni 57-kiloisiin. Minä painoin jopa 96 kiloa ja vedin 82-kiloisiin. Me koettelimme rajoja niillä punnitussäännöillä, eikä kaikkien keho kestä sellaista. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta painin kannalta siinä oli."
HEINONEN: "Micke oli kohtalaisen hyvä 57-kiloisissa, mahdollisuus oli vaikka voittaa olympiakultaa. En usko, että se olisi ollut mahdollista 62-kiloisissa."
MIKAEL LINDGREN: "Normipaino oli ehkä 65 tai 66."Ennen olympiamatkan alkua Heinonen oli huolissaan ja ehdotti, että Lindgrenin matkustamista Yhdysvaltoihin pitäisi aikaistaa."
HEINONEN: "Luin jostakin, miten mannertenvälinen siirtyminen vaikuttaa elimistöön. Sain Finnairin työterveyshuollosta materiaalin, jonka mukaan elimistö sitoo nestettä ja että sopeutuminen kestää viisi vuorokautta. Sanoin päävalmentajalle, että pitäisi tarkistaa lentoaikataulu, että Micke saisi noin viikon lisäaikaa perillä. Viimeisellä leirillä Vierumäellä hän kertoi keskustelleensa olympiakomitean valmennuspäällikön kanssa, että siihen ei ole syytä."
KARILA: "Kun olimme lentokentällä lähdössä olympialaisiin, Micke painoi laukkuvaa’assa vähän yli 61 kiloa. Hänen painonsa oli käsittämättömän alhaalla."
Ennen olympialaisia painijat leireilivät Athensissa, runsaan sadan kilometrin päässä kisakaupunki Atlantasta.
KARILA: "Lentomatkalla söimme vähän ja joimme tomaattimehua. Kun tulimme Athensin leiripaikalle, siellä oli vanhanaikainen vaaka, joka näytti Mickelle jopa 67 tai 66 kiloa, mutta se näytti korkeita lukemia muillekin, ja siksi epäilimme niitä. Kun ruotsalaiset painijat tulivat sinne, heillä oli mukanaan elektroninen vaaka, ja tajusimme, että lukemat olivat melkein totta. Säikähdimme ja vedimme hanat kiinni. Muiden painot alkoivat tippua, mutta Micken ei, vaikka hän veti dieettinsä tosi tiukaksi. Huomasin että Micken mieliala alkoi rapistua."
LINDGREN: "Kun on tietty aikataulu, ja se pettää, paniikki siinä tulee."
KARILA: "Hän säikähti ja alkoi vetää nesteistä liian aikaisin. Painija ei kuole nälkään, mutta jano tekee hulluksi. Aloin löytää meidän huoneemme vaatekaapista puolityhjiä limupulloja, kunnon sokerijuomaa. Se oli kuin alkoholisti olisi piilotellut pulloja. Hän tissutteli. Puhuimme Mickelle, että et kai sinä tuollaista tee."
LINDGREN: "Muistan sen piilottamisen kyllä. Mutta sitä en tiedä, miksi sen tein. Ei minun olisi tarvinnut."
KARILA: "Kun siirryimme leiriltä kisakylään, ei meillä ollut paniikkia. Micke oli poikkeuksellisen kova pudottamaan saunassa painoa. Kevään 1996 Mälarcupenissa hän pudotti kolme kiloa punnituspäivänä. Se on kauhea työmäärä kuivalle miehelle saunassa. Mickellä oli sairaan kova pää. Atlantassa asui yksi Rauma-Repolan insinööri, jolla oli suomalainen hirsisauna. Siellä kävimme saunomassa päivä ennen punnitusta. Tämä insinööri oli vetänyt seinästä ilmastointiputken ja asentanut sen päähän maskin, että kasvoille sai raikasta ulkoilmaa. Se oli kuin taivaan lahja."
LINDGREN: "Muistan hämärästi, että minulla oli tullut paniikki, että täytyy päästä oikeaan suomalaiseen saunaan. Muistan sen hirsisaunan ja että sinne tehtiin seinään reikä."
KARILA: "Päivä ennen punnitusta Micken paino oli edelleen hänelle normaalisti yli, mutta ylipainoa haluttiin jättää mahdollisimman vähän punnituspäivään, koska hän oli väsynyt. Me muut lähdimme saunottuamme kisakylään, ja valmentajat Timo Lehto ja Seppo Yli-Hannuksela jäivät saunottamaan Mickeä. He viipyivät pitkään. Kun he viimein tulivat illalla, Micke oli aivan sairaan näköinen."
TIMO LEHTO, päävalmentaja: "Olimme saunassa, ja yhtäkkiä Micke makasi kaikki verisuonet näkyviin pullistuneina. Koko ylävartalossa kaikki laskimot tulivat näkyviin. Paikalla ei ollut lääkäriä, enkä uskaltanut sanoa muuta kuin että ulos. Ilman muuta se oli pelottava tilanne."
LINDGREN: "Ei mitään muistikuvaa. Mutta sellainen mielikuva minulle on jäänyt, että komennettiinko minut vielä kerran saunaan."
KARILA: "Micken selässäkin näkyivät laskimoverisuonet. Sellaista en ollut koskaan nähnyt. Lehto sanoi vain, että Micke taisi saada lämpöhalvauksen. Joku Olympiakomitean sihteerikin tuli katsomaan, että kuoleeko tuo mies. Sinä iltana Micken paino oli 57,7 kiloa. Se oli hänelle käsittämättömän vähän. Tankkasimme hiukan, noin 300 grammaa nestettä, ja hänen vointinsa parani. Punnitus oli seuraavana päivänä kello 16, joten koimme, ettei tässä mitään hätää ole."
LEHTO: "Minun mielestäni se jäi vähän yli 58 kiloon."
LINDGREN: "Tavallinen systeemi minulle oli, että päivää ennen sai olla korkeintaan puolitoista kiloa yli."
KARILA: "Punnitusta edeltävänä iltana joutuu yleensä ottamaan nukahtamislääkkeen nälän ja janon takia. Yöllä heräsin siihen, että Micke seisoo ovella ja sanoo menevänsä kuselle. Kun ollaan dieetillä, kukaan ei käy yöllä kusella viimeisen viikon aikana. Ei silloin kuseta."
LINDGREN: "Ei mitään muistikuvaa. Suurimmalla todennäköisyydellä olen ollut juomassa vettä siellä vessassa."
KARILA: "Jano tappaa. Se tekee hulluksi. Voin vain kuvitella sen henkien taistelun, minkä hän on käynyt sen yön aikana. Micke ja minä emme ole koskaan vieläkään puhuneet koko asiasta."
LINDGREN: "En muista siitä yöstä mitään, mutta olen niin monta kertaa vetänyt painoja, että tiedän kyllä, mitä siinä käy mielessä heikkona hetkenä."
Punnituspäivä oli perjantai 19. heinäkuuta 1996. Ennen punnitusta suomalaispainijat menivät vielä aamulla saunaan.
KARILA: "Micke vaikutti apaattiselta, mutta hän lähti Myhin (Marko Yli-Hannuksela) kanssa juoksemaan ennen saunomista. Painon vetäminen on helpompaa, jos liikkumalla saa pienenkin hien ennen saunomista, jos vain jalat kantavat."
LINDGREN: "Muistan että lähdin yrittämään, jos pienikin hikipisara tulisi. Minulla oli kaikki kamat päällä."
KARILA: "Tunnin kuluttua Myhi tuli sanomaan, että Micke istuu katukiveyksellä ja itkeskelee, ettei hän pysty. Kun Micke meni vaa’alle, hän oli 2,7 kiloa yli. Edellisenä iltana hän oli ollut 700 grammaa yli ja juonut 300 grammaa nestettä. Ja nyt hän oli 2,7 kiloa yli lenkin jälkeen. Sanoin, että ei vittu, sulle tulee aikamoinen saunahomma."
LINDGREN: "Tuohan tarkoittaa, että se vessareissu oli täysi katastrofi. Täysi tankkaus."
KARILA: "Itse jumppasin aluksi ulkona kilon ja sitten sain loput 700 grammaani pois saunassa. Kun tulin saunasta ulos, Micke makasi sikiöasennossa suihkun lattialla itkien. (Painiliiton puheenjohtaja ja maajoukkuelääkäri) Kauko Huikuri huusi Mickelle, että vittu saunaan, vaakaan ei jäädä. Aikana katseltuani Mickeä sanoin Kakelle, että ei tästä tule mitään, tuo mieshän kuolee. Vaikka se saisi painot pois, ei se pysty painimaan."
LINDGREN: "En muista tuota. Sen tiedän, että jossain vaiheessa Lehdon Timppa sanoi, että tämä on Micke ohi. Muistan hämärästi, että Timppa sanoi, että kyllä sinä menit aivan viimeiselle rajalle. Varmaan oli pakko sanoa jotain positiivista."
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Painivalmentaja Mikael Lindgren Herman Kare -paineissa Kouvolassa vuonna 2014.
Muut suomalaispainijat selvittivät punnituksen. Sen jälkeen kaikki astelivat toimittajien eteen.
LINDGREN: "Tiedän, että kävin lehdistötilaisuudessa, mutta en muista siitä mitään. Sen muistan, että Timppa sanoi vain, että ei sinun tarvitse sinne mennä. Sanoin, että ei tässä mitään, minä menen."
Median edessä Lindgren peitti silmänsä mustilla laseilla ja päänsä valkoisella lippalakilla.
– Ei ihminen millään jaksa olla juomatta viikkoa. Hiki ei irronnut millään, ja sitten pää petti, Lindgren sanoi STT:n mukaan.
Lindgren oli ensimmäinen suomalaisurheilija, jonka urakka Atlantassa päättyi. Uutinen herätti runsaasti huomiota.
Helsingin Sanomat kertoi seuraavan päivän lehdessään, että Lindgrenin paino oli ”jymähtänyt paikoilleen” päivää ennen punnitusta ja ”voimat loppuneet”.
HS kertoi, että punnituspäivän painonpudotusyritys oli pitänyt lopettaa ”jo terveydellisistäkin syistä”.
– Normaaliin verrattuna saunoin nyt tosi vähän. Sitä ei vain enää yksinkertaisesti kestänyt, Lindgren sanoi HS:n mukaan.
Uutinen oli saapunut Suomeen sen verran myöhään, että printtilehtensä samalla sivulla HS kertoi ennakkojutussaan Lindgrenin, Karilan ja Yli-Hannukselan astuvan ensimmäisinä suomalaispainijoina matolle, ”mikäli selvisivät eilisillan punnituksesta. Varsinkin Lindgrenillä painot olivat harvinaisen tiukassa”.
Myös Suomen joukkueen johtaja Ilkka Kanerva puhui medialle.
– Ei Lindgrenin kannata laittaa päätä maanrakoon, niin vastenmielinen kuin tämä tapahtuma onkin. Olen antanut Lindgrenille käteni ja sanonut, että hänen tehtävänsä on isänmaan edun takia juosta pää kolmantena jalkana kannustamassa joukkuetovereitaan, Kanerva sanoi STT:n mukaan.
ILKKA KANERVA, Suomen joukkueenjohtaja: "Kun kuulin painonpudotuksen epäonnistumisesta, menin etsimään Lindgrenin käsiini. Siellä oli iso areena, ja näin, että sen toisessa päässä istui selkä seinään nojaten, pää jalkojen välissä mies, joka oli meidän olympiaedustaja. Miehen olemuksesta näki, että maailma oli mennyt, että pettymys oli valtava. Muistaakseni sanoin, että hankala homma, mutta mennään tästä yli. Hän kysyi, miten, ja sanoin, että nyt tulet joukkueeseen aktiivisesti mukaan ja kannustamaan painimolskin äärelle muita kavereita. Jätkät tarvitsevat sinua. Näin, kun kaverin silmät muuttivat olemustaan ja uusi maailma avautui hänelle. Että en tullutkaan hänelle yrmyilemään, vaan annoin mahdollisuuden, joka häntä motivoi ja kannusti nousemaan jaloilleen. Tämmöinen muistikuva minulla on."
LINDGREN: "Minulla on sellainen mielikuva, että Ike olisi sanonut eri tavalla ennen kuin hän puhui muiden kanssa. Hän sanoi, että stipendit takaisin. Ja muistan puhuneeni Lehdon Timpan kanssa, että kyllä minä ne maksan. Itsehän minä olen möhlinyt."
KANERVA: "Sellaista minä en muista. En kielläkään. Voi olla, että olen jotain tällaista sanonut. Jos hänellä on tällainen muistikuva, en sitä kiistäkään. Mahdotonta sanoa. Hiukan epäilen, että se olisin ollut minä. Enkä usko, että Olympiakomitea tai Painiliitto olisi mitään tukia voinut periä takaisin."
Suomalaispainijoiden olympiakisat sujuivat alavireisesti lukuun ottamatta villillä kortilla turnaukseen päässyttä Marko Asellia, joka eteni 74-kiloisten loppuotteluun. Sen Asell hävisi suomalaisten protestista huolimatta Kuuban Filiberto Ascuylle.
LEHTO: "Sanoin Mickelle, että sinä lähdet minun kanssani kisapaikalle. Hän oli yllättynyt, että minäkö. Sanoin, että olet edelleen joukkueen jäsen."
LINDGREN: "Varmaan jollakin oli sellainen mielessä, etten minä tekisi itselleni mitään. Siksi minut otettiin mukaan kisapaikalle. Olen miettinyt, että olenko Karilaa vähän häirinnytkin, kun olin sellaisessa jamassa. Emme ole siitä koskaan keskustelleet. Kyllä siinä käy kaikenlaiset mielessä."
KARILA: "Kisat menivät, miten menivät, mutta kisakylän ruokala oli auki ympäri vuorokauden. Siellä istuivat painijat ja naisvoimistelijat. Me söimme siellä neljä päivää, ja Micke sanoi viidennen päivän aamuna herätessä, että on niin turvoksissa, että käden puristaminen nyrkkiin sattuu. Jopa nauraminen sille sattui. Menimme vaa’alle ja se näytti Mickelle 77 kiloa. Viisi päivää aiemmin hän oli ollut 57,7 kiloa."
LINDGREN: "Jotenkin muistan, että se olisi ollut 74 tai 75. Muistan, että minua käytettiin hierojalla, jotta nesteet saataisiin liikkeelle. En saanut kenkiäkään jalkoihin, ne olivat niin turvoksissa. Suomeen kun päästiin, sain lääkkeitä ja istuin viikon pöntöllä."
Atlantan jälkeen Lindgren siirtyi painimaan sarjaa ylemmäs, mutta ei enää voittanut arvokisamitaleja eikä päässyt olympiakisoihin.
LINDGREN: "Niin monta vuotta tein sen eteen. Kaikki oli huipussa, mies oli kunnossa, ja sitten tuli tällainen romahdus. Kyllä siinä käy mielessä vaikka ja mitä. Ikäviäkin asioita. Ensimmäinen vuosi oli aika vaikea. Se on leima, joka ei lähde koskaan. Kyllä se mietitytti, mutta painijat osaavat tukea toisiaan. Kaikki tietävät, mikä on pelin henki. Riskejä otetaan painojen kanssa, ja monesti se on ollut lähellä, mutta ei niistä kerrota julkisuuteen."
KARILA: "Painijalle vaakaan jääminen on karmea häpeä. Se on kauhea paikka, eräänlainen ammattiylpeyden asia."
LEHTO: "Olen elämäni aikana istunut Micken kanssa saunassa niin monta kertaa, ettei aika riitä kertomiseen. Joka kerta Micken kanssa oli sama juttu, välillä paino lähti helpommin, välillä ei. Häneltä ei vain löytynyt potkua sillä kertaa. Näin nyt vain sattui. Täytyy muistaa, että kaksi suomalaista olympiavoittajaakin on jäänyt olympialaisissa vaakaan, Kyösti Lehtonen 1964 ja Pertti Ukkola 1972."
KARILA: "Itse luulisin, että jossain vaiheessa Micken pää vain hajosi ja se ikuinen koettelemus, jano, ajoi miehen jopa juomaan salaa."
LINDGREN: "Se jäi harmittamaan, että en koskaan päässyt olympialaisiin. Pääsin olympiakylään, mutta en kisoihin. Jos minut olisi laitettu yöllä käsiraudoilla sänkyyn kiinni, sillä olisi selvitty."