Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
Huuhkajien keskushyökkääjä Benjamin Källman nauttii parhaillaan uransa tehokkaimmasta kaudesta ulkomailla. Tällä viikolla ruudin toivotaan pysyvän kuivana myös maajoukkueessa, jonka merkittävin parannuskohta nousi karkeasti esiin Kansojen liigan maalittomien avauspelien jälkeen.
5 maalia ja 6 maalisyöttöä 11 otteluun. Benjamin Källman on avannut uransa kolmannen kauden puolalaisen Cracovian riveissä mallikkaasti, hinaten joukkueensa maan pääsarjassa aina kärkikolmikon joukkoon.
– Se on tuntunut todella hyvältä. Varsinkin hyökkääjänä ne tehopisteet ovat aika isossa valossa, että on tuntunut todella kivalta saada niitä mukaan, Källman kertoo MTV Urheilun haastattelussa Helsingissä.
LUE MYÖS: Huuhkajien jättilupaus kiinnostaa jo Euroopan suursarjoissa – avaa nyt hurjan maalivireensä saloja
Källman, 26, siirtyi Cracoviaan vuonna 2022. Hänen ensimmäisellä kaudellaan verkko heilui kuudesti ja toisella sesongilla yhdeksän kertaa. Nyt tammisaarelaiskärjen tahti on siivittämässä häntä uransa tehokkaimpaan kauteen ulkomailla.
Merkittävä parannus tämän kauden maalitilastoissa nostaakin esiin kysymyksen siitä, että mikä on muuttunut?
– Olen kysynyt ihan samaa itseltäni! Källman naurahtaa.
– Suurin muutos on varmasti tapahtunut mentaalisesti, sillä en koe olevani fyysisesti tai teknisesti mitenkään viime kautta parempi. Nyt on vain klikannut. Tosi iso osa jalkapallosta pelataan omien korvien välissä, joten siellä se isoin kehitys on varmaan tapahtunut.
Puolan pääsarja on ollut viime vuosien aikana suosittu määränpää Veikkausliigan huippupelaajille. Saman loikan ovat tehneet muun muassa Huuhkajien alakerran avainpilarit Arttu Hoskonen, joka pelaa Källmanin kanssa Cracoviassa, sekä Robert Ivanov, joka siirtyi Warta Poznanissa vietettyjen vuosien jälkeen Saksaan.
Källman kuvailee Puolan liigaa hyvätasoisena eurooppalaisena sarjana.
– TOP5-sarjoihin on tietenkin vielä oma iso askeleensa, mutta kyllä se on iso askel Suomen sarjoista. Sanoisin, että Keski-Euroopan sarjoista se on yksi parhaista, mutta vertailu on toki vaikeaa, Källman pohtii.
– Monet ovat menneet sinne suoraan Veikkausliigasta ja onnistuneet siellä hyvin. Se on huomattu myös Puolassa, joten sen (pelaajavirran) luulisi jatkuvan samanlaisena myös jatkossa.
Källman toivoo, että vahvat näytöt Puolan pääsarjassa jatkuvat. Se voisi edesauttaa seuraavan askeleen ottamista kohti Euroopan kovimpia sarjoja.
– Jotain kiinnostusta on ollut. Sopimus minulla on vielä ensi kaudesta. Toivottavasti, jos tällainen vire ja tehoilu jatkuu, niin olisi hyvä mahdollisuus päästä eteenpäin - niin hyvään paikkaan kuin siinä vaiheessa on mahdollista, Källman sanoo.
"Siinä pitää parantaa"
Huuhkajat avasi Kansojen liiga -urakkansa kahdella vierastappiolla, kun se hävisi Kreikalle ja Englannille maalein 0–3 ja 0–2.
Vaikka tappiot lohkon kovimmista mahdollisista otteluista olivatkin jokseenkin odotettuja, nousi hyökkäyspelaamisen vaarattomuus tapetille.
Huuhkajat ei saanut kummassakaan ottelussa ainuttakaan laukausta kohti maalia, eikä samaan voi tyytyä tämän viikon kotipeleissä Irlantia ja Englantia vastaan.
– Ainahan yritetään parantaa peliä. Mielestäni Kreikka-ottelussa meidän pallollinen peli oli hyvää ja siitä löytyi hyviä asioita. Se mitä on jäänyt on maalipaikkojen luominen ja niille murtautuminen, Källman korostaa.
– Se on se isoin kehityskohde ja siinä pitää parantaa. Jalkapallopeli on iso käsite, mutta kun ne kaikki pienet asiat hiotaan kuntoon, niin kyllä ne peliesitykset siitä sitten kaikinpuolin parantuvat.
Källman asettaa torstain ja sunnuntain koitoksiin kirkkaan tavoitteen.
– Voitetaan pelit. Sivuasiana haluan tietysti pelata niin paljon kuin mahdollista ja saada onnistumisia, mutta se että Suomi voittaa on helposti se isoin tavoite.
Uusimmat
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:39
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
20:18
Öljyn hinta reippaassa laskussa – Kiinan kysyntä voi hyytyä
-
20:02
Washington Post: Trump lahjoitti viruspelkoiselle Putinille koronatestejä
-
19:56
Stoltenbergin Ukraina-lausunto sai Stubbin vaikeaksi: "Tiedän tunteen, kun vapautuu vastuusta ja pystyy puhumaan vähän vapaammin"
-
19:52
Presidentti Sauli Niinistöllä ja tohtori Jenni Haukiolla uusi aluevaltaus
-
19:45
Hulvattomat kuvat siskoksista! Paris ja Nicky Hilton ovat pukeutuneet alusta alkaen samanlaisiin asuihin
-
Lataa lisää