Hyönteisguru paljastaa: Tällainen hyttyskesä on tulossa – osa öttiäisistä jo liikkeellä!

1:19img
Hyönteistutkija Reima Leinonen kertoo, miten hyttysiltä kannattaa suojautua ja miksi jotkut houkuttelevat toisia herkemmin hyttysiä iholleen.
Julkaistu 24.04.2022 18:24(Päivitetty 24.04.2022 21:51)
Toimittajan kuva

Annika Nuotto

annika.nuotto@mtv.fi

Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Hyönteisguruna tunnettu Reima Leinonen kertoo, että tulevasta kesästä on tulossa "ihan hyvä" hyttysten kannalta.

Kainuun ely-keskuksen hyönteistutkija Reima Leinosen mukaan on mahdollista, että luvassa on jopa hyvinkin runsas hyttyskesä.

– Lunta on ollut tänä talvena paljon, ja se tarkoittaa sitä, että on mahdollisuudet hyvinkin runsaaseen hyttyskesään. Mutta todennäköisesti ihan tavallinen hyttyskesä on tulossa.

Lumi vaikuttaa Leinosen mukaan hyttysten määrään siten, että keväällä siitä muodostuu sulamisvettä, ja kosteisiin painanteisiin jäävät sulamisvesilammikot ovat otollisia paikkoja hyttysten kasvulle.

– Jos sulamisvesi säilyy siellä kaksi tai kolme viikkoa kesäisessä lämpötilassa, niin silloin hyttysiä tulee runsaasti. Sen verran se ottaa aikaa, kun ne munasta kuoriutuvat ja kasvavat aikuiseksi asti.

Aina jossain päin on enemmän hyttysiä

Joka tapauksessa jossain päin pitkää Suomenmaatamme on aina enemmän hyttysiä kuin toisaalla. 

– Aina jossain päin on kuivaa, ja silloin sulavesilammikot kuivuvat. Sille alueelle tulee sitten vähemmän hyttysiä. Lappi taas kulkee ihan omassa sarjassaan. Siellä on ollut lunta tänä talvena reilusti, ja yleensä siellä on aina hieman enemmän hyttysiä.

Osa hyttyslajeista on jo herännyt lentelemään tässä vaiheessa kevättä. 

– Meillähän on aikuistalvehtivia kirsi-, horkka- ja lintuhyttysiä, jotka ovat jo lennossa.

Leinosen mukaan kyseisiä lajeja voi nähdä lämpiminä päivinä tai iltoina. 

Katso hyönteisguru Leinosen haastattelu kokonaisuudessaan alta.

7:46img

Lue myös: Suomen luonnosta on bongattu uusia ja harvinaisia eläimiä – kuvan veijarista kunnon havainto viimeksi kymmeniä vuosia sitten

Turkulaistutkijat löysivät tänä vuonna 81 uutta eläinlajia – "Kilpailua luontokatoa vastaan"

Tuoreimmat aiheesta

Hyönteiset