Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltio laillisti tiistaina ihmisen kompostoinnin. Laki tulee voimaan ensi vuoden toukokuussa.
Lain myötä ruumiit voi kompostoida mullaksi, jota voi käyttää esimerkiksi puutarhassa. Näin voidaan välttää hautajaisten ja tuhkaamisten aiheuttamat päästöt.
Palvelua tarjoavan Recompose-yrityksen perustaja Katrina Spade luonnollisestikin lobbasi lain puolesta. Hänen mielestään ajatus luontoon ja sen kiertokulkuun palaamisesta kuoleman jälkeen on kaunis.
Spade kiinnostui prosessista noin vuosikymmen sitten täytettyään 30 vuotta ja ajateltuaan kuolevaisuuttaan aiempaa enemmän. Hän päätti alkaa kehitellä "kolmatta vaihtoehtoa" hautaamiselle ja tuhkaamiselle.
Kompostoituva ruumis laitetaan puuhakkeella, oljella ja sinimailasella täytettyyn terässäiliöön. Ruumis kompostoituu noin kuukaudessa, minkä jälkeen lopputuotetta voi käyttää kasvualustana.
Menetelmä on kehitetty yhteistyössä Washingtonin osavaltion yliopiston kanssa, ja sitä on hyödynnetty jo pitkään kotieläinten kanssa.