Nuori yrittäjä kehitti "elävän arkun", joka maatuu kuukaudessa: "Mahdollistaa ihmisen paluun takaisin luontoon ja uuden elämän esimerkiksi puuna"

Rihmasto-arkku
Julkaistu 15.09.2020 23:27
Toimittajan kuva

Sanna Voltti

sanna.voltti@mtv.fi

Alankomaalainen start up -yritys on luonut ekologisen sienirihmasto -arkun. Ensimmäiset hautajaiset pidettiin kuukausien testauksen jälkeen. Asiasta kertoo The Guardian

Kuva: Delftin teknillinen yliopisto. 

Arkku on tehty sienen maan alla kasvavasta rihmasto-osasta. Arkku kompostoituu nopeasti ja on periaatteessa "elävä".

– En osallistunut hautajaisiin, mutta juttelin omaisten kanssa etukäteen. Se oli liikuttava hetki, juttelimme elämän kiertokulusta, Loop-yrityksen perustaja Bob Hendrikx kertoo the Metro Newspaper -lehdelle

– Hän (omainen) menetti äitinsä, mutta hän oli tyytyväinen, koska tämän arkun avulla hänen äitinsä palaa takaisin luontoon ja elää uudelleen esimerkiksi puuna. Se oli toiveikas keskustelu. 

Hendrikx on 26-vuotias biosuunnittelija, joka on opiskellut Delftin teknillisessä yliopistossa. Hän kertoi paikalliselle medialle, että hänen keksintönsä mahdollistaa elämän kiertokulun ja että maaperää voidaan rikastaa saastuttamisen sijaan. 

Hendrikxin mukaan rihmasto on luonnon oma kierrättäjä, joka esimerkiksi neutralisoi maaperän toksiineja. Lisäksi siitä voidaan valmistaa esimerkiksi ruokaa, vaatteita ja pakkauksia, kuten arkkuja. 

Yrittäjä haluaa vakuuttaa päättäjät

Perinteisessä arkussa maatumisprosessi voi kestää kymmenen vuotta ja yleensä vielä kauemminkin. Rihmastoarkku imeytyy takaisin maaperään kuukaudessa tai noin kuudessa viikossa. 

Loop-yritys tutkii yhdessä tiedemiehien kanssa, mitä vaikutuksia ihmisen ruumiilla on maaperään.

Hendrikxin mukaan tarkoituksena on vakuuttaa päättäjät muuttamaan saastuneet alueet terveiksi metsiksi ruumiiden tuottamilla ravintoaineilla. 

Yritys toimii yhteistyössä kahden hautaustoimiston kanssa Haagin kaupungissa. Arkku maksaa tällä hetkellä noin 1 250 euroa.

Arkun valmistuksessa menee kuukausia, sillä rihmaston täytyy antaa kasvaa arkun muotoiseksi ja kuivua. Heti kun rihmasto koskee taas maaperää, se muuttuu jälleen eläväksi. 

Tuoreimmat aiheesta

Alankomaat