Hyvinvointialueista tulee keskustella rakentavammin, vaativat hyvinvointialueiden hallitusten puheenjohtajat yhteisessä kannanotossaan. Heidän mielestään yleistä keskustelua alueista luonnehtivat syyllistäminen ja epäonnistuneeksi leimaaminen.
Hyvinvointialueiden hallitusten puheenjohtajat vaativat luottamuksen palauttamista julkisten toimijoiden välille.
Puheenjohtajat nostavat esiin esimerkiksi keskustelun hyvinvointialueiden määrän karsimisesta.
– Spekulointi alueiden yhdistämisellä ei tuo ratkaisuja tähän tilanteeseen, kannanotossa todetaan.
Alueiden määrästä on keskustelu sen jälkeen, kun Pirkanmaan hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola ehdotti elokuussa Ylellä, että alueiden määrän voisi puolittaa nykyisestä 21:stä. Hyvinvointialuejohtajat ovat virkamiehiä ja hallitusten puheenjohtajat poliitikkoja.
Henkilöstön motivaation arvioidaan nakertuvan
Poliitikkojen mielestä hyvinvointialueet ovat ratkaisu, eivät ongelma. Heidän mielestään nyt ei tule tehdä uusia hallinnon uudistuksia, vaan uudistaa palvelujen sisältöjä ja toimintatapoja.
Alueiden mielestä ”kärkevän" julkisen keskustelun vaikutukset näkyvät. Puheenjohtajat nostavat esiin, että ihmisten luottamus terveydenhuoltoon on heikentynyt.
– Syyttelevä julkinen keskustelu nakertaa henkilöstön motivaatiota ja julkisten työnantajien vetovoimaa, kannanotossa sanotaan.
Kannanotto julkaistiin tänään sen jälkeen, kun hyvinvointialueiden hallitusten puheenjohtajat olivat kokoustaneet Lappeenrannassa. Mukana olivat hallitusten puheenjohtajat kaikilta paitsi kahdelta alueelta.