Hyvinvointialueilla paha ongelma: Palkkaero samanlaisissa työtehtävissä jopa tuhat euroa

2:35img
Osaajapula koettelee erityisesti kahta hyvinvointialuetta – "Hyvin akuutti kriisi" (13.5.2024)
Julkaistu 03.07.2024 07:55

MTV UUTISET – STT

Palkkojen harmonisointi eli yhdenmukaistaminen on useilla hyvinvointialueilla alkutekijöissään tai sitä ei ole vielä edes aloitettu. 

Sosiaali- ja terveysalan ammattiliitoissa toivotaan, että palkat saataisiin yhdenmukaistettua viimeistään ensi vuoden aikana, vaikka lainsäädäntö ei ole tarkkaa takarajaa harmonisoinnille taannutkaan.

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa. Laki velvoittaa ne yhdenmukaistamaan työntekijöidensä palkat siten, että hyvinvointialueen sisällä saman vaatimustason tehtävissä työntekijälle maksetaan samaa tehtäväkohtaista palkkaa. Palkat tulee korottaa ylimpään kyseisestä tehtävästä maksettavaan palkkaan.

– Meille tulee edelleen tietoa siitä, että sosiaalihuollon puolella tätä harmonisointia ei ole kaikilla hyvinvointialueilla edes aloitettu tai jos on, niin hyvin pienin askelin, sanoo sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian neuvottelujohtaja Tuomas Hyytinen.

Hyytisen mukaan vuonna 2022 sovittiin palkkaohjelmasta, jossa hyvinvointialueille jaetaan paikallisia eriä, joista osa tulee kohdentaa suoraan palkkaharmonisointiin. Viimeinen harmonisointiin kohdennettava erä jaetaan ensi vuonna, jolloin palkkojen yhdenmukaistaminen tulisi saada valmiiksi.

"Pahoin pelkään, ettei saada vielä maaliin"

Ennen hyvinvointialueille siirtymistä kuntien palveluksessa olleiden työntekijöiden tehtäväkohtaiset palkat vaihtelivat kunnittain. Hyytisen mukaan sosiaalihuollossa työntekijöiden kuukausipalkassa voi olla edelleen jopa tuhannen euron ero niiden hyvinvointialueiden sisällä, joilla palkkojen yhdenmukaistamista ei ole aloitettu.

– Kun palkkaerot ovat näin suuria, niin on todella huolestuttavaa, että palkkojen yhdenmukaistamista lykätään ja lykätään siihen viimeiseen erään asti. Jos harmonisointiin tarkoitettuja eriä ei tässä vaiheessa kohdenneta täysimääräisesti palkkojen korotuksiin, niin pahoin pelkään, ettei tätä saada maaliin vielä ensi vuoden aikana.

Lisäksi Talentialle on välittynyt tietoa siitä, että uusia työntekijöitä ei palkata tällä hetkellä palkkaharmonisoinnin velvoittamalle tasolle, vaan matalammalle tehtäväkohtaiselle palkalle.

– Tällä tavoin toimimalla hyvinvointialueet lisäävät vain harmonisaatiosta heille aiheutuvaa tuskaa.

Sosiaalihuollon osalta palkkojen yhdenmukaistaminen laahaa Hyytisen mukaan ainakin Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen hyvinvointialueilla.

Harmonisointi eri vaiheissa eri aloilla

Hyvinvointialueet voivat itse päättää, missä järjestyksessä ne yhdenmukaistavat palkat. Tämän vuoksi palkkaharmonisoinnissa voi olla huomattavia alakohtaisia eroja.

Hoitajajärjestö Tehyn mukaan palkkojen yhdenmukaistaminen on joillakin hyvinvointialueilla jo hyvällä mallilla. Esimerkiksi Keski-Uudenmaan ja Etelä-Savon hyvinvointialueilla sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen työntekijöiden palkkojen harmonisointi on käytännössä jo toteutettu.

– Vuonna 2022 tehtiin Tehyn ja Superin ja (työnantajaliitto) KT:n välinen palkkaohjelma, jossa sovittiin että hyvinvointialueille jaetuilla erillä toteutetaan palkkauksen kehittämistä, palkkausjärjestelmän käyttöönottoa ja palkkojen harmonisointia. Näillä alueilla, joissa yhdenmukaistaminen on saatu maaliin, keskitytään nyt seuraavaksi palkkauksen kehittämiseen, sanoo Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi.

Kirvesniemi uskoo, että Suomesta löytyy myös paljon hyvinvointialueita, joissa palkkojen yhdenmukaistaminen on vasta ihan alkutekijöissään.

– Selvää on, että jokaisella hyvinvointialueella pitäisi palkkaharmonisoinnin olla kuitenkin jo käynnissä, Kirvesniemi sanoo.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin mukaan palkkoja korjattiin jo viime vuonna, mutta yhdenmukaistaminen on vielä pahasti kesken useilla hyvinvointialueilla. Superin juristin Riitta Saarikosken mukaan lähihoitajien tehtäväkohtaisissa palkoissa voi olla edelleen jopa satojen eurojen ero.

– Me totta kai toivomme, että työnantajat saisivat lähihoitajien osalta tehtäväkohtaiset palkat kuntoon jo tämän vuoden loppuun mennessä. Palkkaharmonisointi on kuitenkin vielä pahasti kesken. Uskon, että työnantaja korjailee palkkoja vielä ensi vuonna, sanoo Saarikoski.

Saarikosken mukaan palkkojen yhdenmukaistaminen on hyvällä mallilla niillä hyvinvointialueilla, jotka ovat toimineet aiemmin kuntayhtyminä. Tällaisia hyvinvointialueita ovat muun muassa Etelä-Karjalan, Keski-Uusimaan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueet.

Palkkoja ei lähtökohtaisesti makseta takautuvasti

Työnantajat eivät lähtökohtaisesti maksa työntekijöille takautuvasti palkkaeroja. Jos harmonisointia ei toteuteta kohtuullisessa ajassa, ammattiliitot voivat kuitenkin ryhtyä neuvottelemaan myös takautuvista saatavista.

– Tässä tapauksessa palkkojen harmonisointiajaksi on sovittu kesäkuu 2025. Mikäli harmonisointi ei ole tuolloin vielä valmis, voidaan palkkoja hakea siitä lukien takautuvasti maksettavaksi, Hyytinen sanoo.

Lainsäädännössä ei ole määritelty tarkkaa takarajaa palkkaharmonisoinnin toteuttamiselle, mikä tekee tilanteesta monitulkintaisen.

– Meidän toiveemme on tietenkin se, että työnantajat mahdollisimman ripeässä tahdissa nyt toteuttaisivat tämän lakisääteisen velvoitteen ja harmonisoisivat palkat niin kuin pitää. Niin kauan kun siellä työpaikalla samaa työtä tekevät ihmiset saavat erisuuruista palkkaa, niin se on aina haastava tilanne ja luo eriarvoisuutta, sanoo Kirvesniemi.

Tuoreimmat aiheesta

Työelämä