Hyytävä viesti leviää: Urheilijoita uhataan tappaa Pariisin olympialaisissa

GettyImages-2162937552
Pariisin olympialaiset alkavat perjantaina.2024 Kevin Voigt
Julkaistu 22.07.2024 09:28
Toimittajan kuva

Eetu Ikola

eetu.ikola@mtv.fi

@eetuikola

Pariisin olympialaisiin osallistuvat israelilaisurheilijat ovat vastaanottaneet tappouhkauksia viimeisen viikon aikana, kertovat useat uutismediat. Israelin olympiakomitea sanoo suhtautuvansa asiaan vakavasti, mutta varauksella.

Ensimmäiset viestit saapuivat 15 urheilijan sähköpostiin. Viestien lähettäjä ilmoitti nimekseen "Kansanpuolustusjärjestö", jota ei kuitenkaan ole olemassa.

– Kansanpuolustusjärjestö ilmoittaa, että se aikoo vahingoittaa israelilaisia olympialaisissa, viestissä luki.

Viestissä uhattiin toistaa Münchenin olympialaisten aikaan tapahtunut joukkosurma vuodelta 1972.

LUE MYÖS: Olympiavoittaja yltämässä hämmästyttävään temppuun Pariisissa – toteuttaa isänsä viimeisen toiveen

Münchenin verilöylyssä palestiinalaiseen Musta syyskuu -terrorijärjestöön kuuluneet jäsenet murtautuivat israelilaisten olympiakylään ja ottivat heitä panttivangeiksi, vaatien Israelia vapauttamaan suuren määrän palestiinalaisvankeja.

Lopulta 11 israelilaista urheilijaa sai surmansa, minkä lisäksi kaappauksessa kuoli yksi saksalainen poliisi.

– Teitä ei ole kutsuttu Pariisiin 2024. Jos tulette, ottakaa huomioon, että aiomme toistaa Münchenin 1972 tapahtumat.

– Varautukaa siihen, että voimme iskeä minä hetkenä hyvänsä – lentokentällä, hotellissa ja kaduilla, jotka kuuluvat vain meille!

LUE MYÖS: Pariisi rikkoi jo olympiaennätyksen

Urheilijat saivat puhelimiinsa uhkaavia viestejä, jotka oli kirjoitettu huonolla heprealla, sekä puheluita ulkomaisista, tuntemattomista numeroista.

Osa israelilaisista urheilijoista, kuten avajaisseremonian lipunkantajat, judoka Peter Paltchik ja uimari Meiron Amir Cheruti, saivat kutsun omiin hautajaisiinsa.

Cherutille lähetetyssä viestissä hänen kuolinpäiväkseen ilmoitettiin 27. heinäkuuta 2024, minkä lisäksi se sisälsi ohjeet hänen tulevalle hautauspaikalleen.

“Suhtaudumme asiaan vakavasti”

Israelin olympiakomitea on ilmoittanut, että se on varuillaan maan olympiaurheilijoita kohdistuvien uhkien varalta. Uhkausten toteutumiseen ei kuitenkaan uskota.

– Suhtaudumme asiaan tietenkin vakavasti, mutta emme myöskään ylireagoi, komitean puheenjohtaja Yael Arad sanoi.

– Tiesimme, että tällaista trollausta tapahtuisi. Olimme valmistautuneet siihen. Olemme ohjeistaneet urheilijoita, miten toimia, jos sellaista tapahtuu, ja meillä on ollut paljon keskusteluja ja kokouksia aiheesta.

Ranska on valmistautunut isännöimään Pariisin olympialaisia korkeimmalla mahdollisella turvallisuustasolla. Olympialaiset alkavat perjantaina.

Lähteet: Bild, Aftonbladet, The Times of Israel

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi 2024