Ihmissalakuljetus Eurooppaan kukoistaa – rikollisjärjestöillä käsissään miljardibisnes

0:44img
Julkaistu 24.02.2016 22:10
Toimittajan kuva
Janne Hopsu

janne.hopsu@mtv.fi

Kymmenettuhannet ihmiset osallistuvat ihmisten salakuljetukseen Afrikasta ja Aasiasta Eurooppaan. Salakuljetus on miljardiluokan laitonta toimintaa, toteaa Euroopan poliisivirasto Europol.

Eurooppaan saapui viime vuonna yli miljoona turvapaikanhakijaa. Lähes 90 prosenttia heistä joutui turvautumaan matkansa toteutumiseksi ihmissalakuljettajiin, sanoo Europolin johtaja Rob Wainwright.

Europol arvioi, että ihmiskaupan 'liikevaihto' vuonna 2015 oli kolmesta kuuteen miljardia euroa. 

– Rahamäärä kaksin- tai kolminkertaistuu, mikäli turvapaikanhakijakriisi pysyy nykyisellään, Wainwright arvioi. 

Ihmiskaupassa on mukana noin 40 000 ihmistä yli sadasta maasta. Suurin osa heistä on Balkanin ja itäisen Keski-Euroopan maista, Egyptistä, Irakista, Syyriasta ja Turkista.

'Toimipisteitä' Välimereltä Pohjolaan 

Keskeisimpiä salakuljettajien 'hotspoteja' tai 'toimipisteitä' on Euroopan ulkopuolella pitkin Välimerta, kuten Algerissa, Beirutissa, Izmirissä ja Istanbulissa. 

Euroopassa tällaisia paikkoja on eri puolilla maanosaa Ateenasta Tukholmaan ja Madridista Varsovaan. 

Eurooppaan pyrkivä käyttää matkaansa sadoista euroista useisiin tuhansiin euroihin.  

Europol on avannut Haagissa ihmiskauppaa vastaan toimivan keskuksen EMCS:n. Ainakin alkuvaiheessa sen asiantuntijat keskittyvät ihmiskaupan vastaiseen toimintaan erityisesti Sisilian Cataniassa Sisiliassa ja satamakaupunki Pireuksessa Kreikassa. 

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset