IL: Jo toisen PS-ministerin nimitys kaatui supon turvallisuusselvitykseen

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) elokuussa tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) elokuussa tiedotustilaisuudessa Helsingissä.Lehtikuva
Julkaistu 05.09.2023 08:28

MTV UUTISET – STT

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) esittämä valtiosihteerinimitys kaatui suojelupoliisin tekemään turvallisuusselvitykseen, kertoo Iltalehti.

Ranne olisi Iltalehden tietojen mukaan halunnut nimittää valtiosihteerikseen eduskunta-avustajansa Kari Ilkkalan.

Iltalehden mukaan Hämeenlinnassa kaupunginvaltuutettuna toiminut Ilkkala tuomittiin joulukuussa 2017 sakkorangaistukseen virkasalaisuuden rikkomisesta.

Lisäksi Ilkkalalla on Iltalehden mukaan ulosotossa velkoja yhteensä yli 73 000 euron edestä.

1:41img

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) erityisavustajan nimitys peruuntui sekin Supon turvallisuusselvityksen jälkeen.

Lue myös: IL: Riikka Purran erityisavustajan nimitys peruttiin Supon turvallisuusselvityksen perusteella

Tuoreimmat aiheesta

Orpon hallitus