Suojelupoliisin ministeriölle antaman selvityksen mukaan viitteitä ei ole ollut siitä, että sen entinen työntekijä olisi pitänyt epäasiallisesti yhteyttä muun maan tiedusteluviranomaisiin.
Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvan Gennadi Timtshenkon tuntenut suomalaisliikemies Kai Paananen oli kysynyt 1990-luvulla neuvoa silloiselta Ulkomaalaisviraston johtajalta Matti Saarelaiselta, kuinka Timtshenkon kansalaisuusasiassa tulisi edetä.
Asia käy ilmi suojelupoliisin (supo) selvityksestä sisäministeriölle.
Selvityksen mukaan Saarelainen kertoi supolle keväällä 2022, että hän oli neuvonut Timtshenkon asiassa laatimaan kiirehtimiskirjeen Ulkomaalaisvirastolle.
Hän kuitenkin kiistää olleensa Timtshenkon kanssa tekemisissä tai tienneensä hänestä mitään. Saarelainen kertoi myös antaneensa vastaavan ohjeen muissakin tapauksissa.
Timtshenko sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1999, ja Ulkomaalaisvirasto päätti käsitellä Timtshenkon kansalaisuus kiireellisenä.
Ministeriölle luovutetun selvityksen mukaan Saarelainen kertoi, ettei hän seurannut Timtshenkon kansalaisuushakemuksen käsittelyä Ulkomaalaisvirastossa tai osallistunut kansalaisuusasian päätöksentekoon.
Ulkomaalaisvirasto ei ollut pyytänyt supolta lausuntoa Timtshenkosta, vaikka supo olisi sellaisen halunnut lausua. Ministeriölle luovutetun selvityksen mukaan supo olisi halunnut myös kuulla Timtshenkoa itseään.
Saarelainen eläköityi suposta syksyllä 2022. Sisäministeriö päätti pyytää suposta selvitystä Saarelaisesta sen jälkeen, kun Saarelaisen on julkisuudessa muun muassa epäilty myötävaikuttaneen Timtshenkon kansalaisuushakemuksen käsittelyyn. Saarelainen on tämän kiistänyt.
Supo: Ei viitteitä epäasianmukaisesta yhteydenpidosta toisten valtioiden tiedusteluviranomaisiin
Suojelupoliisi luovutti maanantaina julkisen version sen sisäministeriölle jättämästään selvityksestä, joka koskee Saarelaista.
Supon selvityksen mukaan viitteitä ei ole tullut siitä, että Saarelainen olisi pitänyt uransa aikana epäasianmukaisesti yhteyttä ulkomaisiin tiedusteluorganisaatioihin.
Julkisuudessa on kuitenkin ollut tieto, että Saarelainen ja Timtshenkon tunteva Kai Paananen tuntevat toisensa.
Tällä hetkellä sekä Timtshenko että Paananen ovat pakotteiden alaisina Venäjän Ukrainaan käynnistämän hyökkäyksen vuoksi.
Ministeriölle jätetystä selvityksestä käy ilmi, että Matti Saarelaisen ja liikemies Paanasen välinen yhteydenpito on ollut supossa tiedossa pitkään eikä Saarelainen ole salannut sitä.
Supon sisäisessä selvityksessä Saarelainen kertoi, ettei hän tiennyt, minkä takia supolta ei ollut lopulta päätetty pyytää Timtshenkosta lausuntoa.
Hän kuitenkin kertoo, että hän oli keskustellut Timtshenkon kansalaisuusasiasta supon entisen päällikön Seppo Nevalan kanssa. Asiaa ei voi selvittää Nevalalta, koska hän on kuollut.
Supon selvityksen mukaan virasto harkitsi keväällä 2022 sitä, että se saattaisi Saarelaisen toiminnan Timtshenkon kansalaisuusprosessissa esitutkintaviranomaiselle arvioitavaksi. Näin ei kuitenkaan toimittu, koska tapahtumista oli viraston mukaan jo yli 20 vuotta aikaa ja mahdollinen syyteoikeus oli jo vanhentunut. Asia päätettiin selvittää sisäisesti.
Saarelaisen turvallisuusselvitys oli voimassa
Aiemmin tänä vuonna STT on kertonut, että Saarelainen palasi supoon Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtajan tehtävästä sen jälkeen, kun osaamiskeskuksen johtokunta määräsi hänet lähtemään tehtävästä. Taustalla oli Saarelaisen epäasiallinen käytös johtokunnan henkilökunnan jäseniä kohtaan. Lähdön todellista syytä ei kerrottu.
Sittemmin on tullut ilmi myös, että Saarelainen palasi supoon osastopäälliköksi sen jälkeen, kun hän lähti Ulkomaalaisviraston johdosta 2000-luvun alussa. Silloin sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) on kertonut Saarelaisen menettäneen hänen luottamuksensa, koska virastossa työskennellyt osastosihteeri tuomittiin lahjusten ottamisesta.
Supon päällikkö Antti Pelttari on kertonut STT:lle, ettei kansallinen turvallisuus ole vaarantunut Saarelaisen toiminnan vuoksi.
Suojelupoliisin selvityksen mukaan Saarelaisesta oli voimassa oleva laaja turvallisuusselvitys vuonna 2022.
Uutista päivitetty 13.2. kello 19.28.