Tampereella Hämeenkadulla torstaina illalla kuoliaaksi ammuttu nainen oli raskaana. Aiheesta uutisoi Iltalehti saamiinsa tietoihin viitaten. Myös Alibin haastattelema henkilö kertoi eilen naisen olleen raskaana.
Poliisi ei ole kertonut, että nainen olisi ollut raskaana. Poliisi sai torstai-iltana hälytyksen, jonka mukaan mies oli ampunut naista Hämeenkadulla. Mies oli ampunut useita laukauksia ja lähtenyt tämän jälkeen pakoon.
Naisella oli mukanaan alaikäinen lapsi, mutta tämä ei loukkaantunut ampumisessa. Poliisi kertoo, että nainen oli lapsen äiti. Lapsen ikää poliisi ei ole kommentoinut.
Lue myös: Useita ampumisia julkisilla paikoilla – poliisi käynnisti selvityksen
Poliisin mukaan epäilty ja uhri tunsivat toisensa. He ovat molemmat 1980-luvulla syntyneitä. Iltalehden mukaan epäilty ja uhri olivat seurustelusuhteessa.
Poliisi tutkii tapahtunutta epäiltynä tappona, ampuma-aserikoksena ja vaaran aiheuttamisena.
Ampumisesta epäilty mies otettiin kiinni tunteja myöhemmin yöllä Ylöjärven Kurussa, noin 50 kilometriä Tampereelta pohjoiseen.
0:48
Juttua päivitetty 14.8.2024 kello 13.59: Alibin haastattelema henkilö kertoi lehdelle eilen, että ammuttu nainen oli raskaana.