Tampereen keskustan taposta epäilty vangittiin – peitti kasvonsa oikeudessa

Tampereen keskustassa torstai-iltana tapahtuneesta ampumisesta epäilty mies vangittiin tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä taposta. Syytteennoston määräpäivä asiassa on 15. tammikuuta.

Ampumisesta epäilty romanimies kätki kasvonsa vangitsemisistunnon alkaessa medialta punamustan takin hupun ja pöydän väliin. Hän pysyi paikallaan liikkumattomana koko sen ajan, kun media sai olla salissa. Vangitseminen käsiteltiin suljetuin ovin.

Epäillään tuntemansa naisen ampumisesta

Ampuminen tapahtui Hämeenkadulla viime torstaina ennen iltakahdeksaa. Poliisin mukaan 36-vuotias mies ampui useita laukauksia.

Epäillyn tuntema romaninainen kuoli ampumisessa. Naisen seurassa oli tilanteessa myös lapsi, joka ei haavoittunut ampumisessa.

Tapon lisäksi miestä epäillään ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.

Epäilty lähti ampumisen jälkeen pakoon. Hänet saatiin kiinni Ylöjärven Kurussa perjantain vastaisena yönä puolenyön jälkeen.

Kiinniottoon osallistui useita poliisipartioita, eikä siitä aiheutunut vaaraa sivullisille, poliisi kertoi tiedotteessaan.

Poliisi ei perjantaina kommentoinut, onko teossa käytetty ase löytynyt tai miten mies suhtautuu rikosepäilyyn.

Ampumisella oli poliisin mukaan useita silminnäkijöitä, ja poliisi on saanut paljon havaintoja ja tietoja tapahtumapaikalta.

Hämeenkatu on Tampereen pääkatu, joka kulkee rautatieasemalta länteen päin halki kaupungin ydinkeskustan. Sen varressa sijaitsee lukuisia liikkeitä, tavarataloja ja kaupungin keskustori.

Juttua päivitetty kello 13.18: Lisätty video vangitsemisistunnosta.

Juttua päivitetty kello 13.35: Lisätty maininta epäillyn ja uhrin romanitaustasta.

Juttua päivitetty kello 13.44: Mies vangittiin taposta epäiltynä.

Lue myös:

    Uusimmat