IL: Ulkopuolinen nuori hyökkäsi oppilaan kimppuun Pirkanmaalla – monet oppilaat kuvasivat tilannetta

2:54img
Stop kiusaamiselle! Näin julkisuudesta tutut henkilöt ovat ottaneet kantaa koulukiusaamiseen
Julkaistu 25.02.2021 17:46
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

Pirkanmaalaisessa koulussa sattui tänään torstaina poikkeuksellinen väkivallanteko, kertoo Iltalehti.

Lehden saamien tietojen mukaan koulun ulkopuolinen nuori henkilö teki väkivaltaa koulun oppilaalle, ja monet muut koulun oppilaat kuvasivat tilannetta.

Poliisi ja koulu vahvistavat tapauksen Iltalehdelle. Kyse on peruskoulusta, jossa on oppilaita esikoululaisista 9-luokkalaisiin.

Lehden mukaan koulu on tiedottanut oppilaiden vanhemmille, että jos kuvamateriaali tilanteesta leviää, syyllistyy levittäjä rikokseen.

Koululta luvataan keskusteluapua ja tukea oppilaille perjantain koulupäivän aikana.

Lue myös: Nuorten tekemät rikokset ovat vakiintuneet ennätyksellisen matalalle tasolle, pojat tyttöjä useammin rikoksen uhreja

Kouluihin uusia keinoja kiusaamisen kitkemiseksi: kiusaajalle porttikielto kahdeksi päiväksi – OAJ kaipaa myös opettajamitoituksia

Arja menetti 13-vuotiaan poikansa traagisesti – taistelee kiusaamista vastaan vielä vuosien jälkeen: "En tahdo, että kukaan kokee lapsensa menetyksen"

Sarin tytärtä kiusattiin koulussa 18-vuotiaaksi asti – masentui itsekin: "Pelkäsin, että lapseni tekee liian syvät viillot, eikä herää enää"

Tuoreimmat aiheesta

Väkivalta